Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Onkohan minulla syöpä?

Papilloomavirus ja suusyöpä?


Minulla on ollut kesästä lähtien outoja kurkku ja suuoireita, joita kävin näyttämässä sekä lääkärillä, että hammaslääkärillä. Kumpikaan ei löytänyt mitään vikaa, ainoa mitä epäiltiin oli purentavika. Verikokeita tai muita näytteitä ei suostuttu ottamaan.

Sitten huomasin yläleussanai ikenissä vaalean kuoppamaisen haavauman. Kävin näyttämässä sitä uudestaan hammaslääkärissä, joka ei pitänyt sitä huolestuttavana. Nyt haavauma on kuitenkin ollut jo 6 viikkoa ja ikenet tuntuvat paksuuntuneen. Lisäksi huomasin symmetrisesti kummassakin poskessa aftmamaisen rakkulan, mutta jotka eivät ole kipeät. Niiden ympärille on muutamassa päivässä tullut hyvin valeaa kudosta. Pelkään että kyseessä onkin papilloomavirus. Luin, että suusyöpä voi olla pitkään oireeton ja limakalvo näyttää päällisin puolin terveeltä.

Päätin käydä tutkimuttamassa limakalvoni nyt uudestaan ja mietin pitäisikö käydä myös yleislääkärillä ja verikokeissa. Olen myös ruvennut laihtumaan täysin tahattomasti ja olenkin nyt erittäin huolissani. Olen vasta 29v. ja tiedän, että suurin osa suusyöpään sairastuneista on yli 50 vuotiaita. Tämä ei kuitenkaan poista huoltani varsinkin kun papilloomaviruksen yhteydestä suusyöpään on uutisoitu viime aikoina.

Onko kellään kokemuksia vastaavasta?
Tyttönen29 | 11.10.2014 klo 11:45:45
  • Papilloomavirus ja suusyöpä?Tyttönen29
    11.10.2014 klo 11:45