Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Nuoret syöpäpotilaat

Re: pahanlaatuinen aivokasvain

Olen pahoillani diagnoosistasi. Sairastin itse noin 10 vuotta sitten 15 vuotiaana samantyyppisen kasvaimen, ja samalla alueella. Alkoi järkyttävänä päänsärkynä ja näköhäiriöinä. Aivan kuin joku olisi iskenyt valurautapannulla viiden minuutin välein päähän. Onneksi sitten pitkän vakuuttelun jälkeen neurologi lähetti magneettitutkimuksiin ja tadaa siellähän se minun pirulainen oli (tosin ei kooltaan ollut ihan 7 senttiä)

Minulle sädetys oli tukihoitona, ja leikkaus oli se ensisijainen hoito. Tästä on muistona melkein hiusrajan pituinen taisteluarpi. Toki sitten oli lääkehoitokin, joka kyllä vei voimia ja ainakin minulle oli selkeästi se raskain hoitomuoto. Mutta niistäkin selvittiin.

Itsellä kävi kanssa mielessä kaikki nuo uusiiko, ja mitä tästä seuraa, ja joudutaanko uudelleen leikkaamaan/ sädettämään. Onneksi ei jouduttu, mutta kyllä niitä ajatuksia kävi läpi. Kaiketi mitä yritän sanoa, on että jaksamisia, ja todellakaan et ole ainoa joka näitä asioita pohtii sairauden aikana, varsinkin kun useimmiten ei ole turhan paljon tekemistä sairaalassa/ kotona sairastaessa. Paljon jaksamisia :)
siirey | 22.3.2011 klo 00:02:28