Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Nuoret syöpäpotilaat

Re: Mahasyöpä

Luen enää harvoin näitä sivuja, mutta voin kertoa oman tarinani sinulle. Vuoden 2002 joulukuussa minulla todettiin myös mahasyöpä, joka leikattiin vuoden 2003 tammikuussa. Syöpäni oli jo levinnyt 23 imusolmukkeeseen ja kasvanut varsalaukun läpi, ollen 6 cm halkaisiltaan.
Minulta poistettiin leikkauksessa koko mahalaukku, sappi, perna ja n. 90 imusolmuketta vatsan alueelta. Söin aluksi hyvin pieniä annoksia ruokaa ja totesin, ettei minulle enää sovi olleenkaan laktoosi ( ei edes hyla tuotteet). Tänä päivänä olen ollut jo monta vuotta kokopäivä töissä ja käyn kuntosalilla n. kaksi kertaa viikossa/ jumpassa kerran viikossa ja kesallä sienessä ja marjassa, Vointini on hyvä, ja näin myöhemmin ajatellen, olihan se aikamoinen kokemus, jonka ihmekumma jo välillä unohtaa täysin. Jokainenhan me joskus kuollaan, mutta onneksi sitä emme tiedä kukaan, että koska ? Hyvää vuotta 2010 sinulle.
Kaarina5 | 28.12.2009 klo 13:02:48