Re: Urhea poikani -81

Heija ihan ensiksi otan osaa suruusi, että poikasi on sairastunut tähän kamalaan tautiin....voin itsekin äitinä kuvitella tuskasi ja surusi, kun joudut tuollaista läpikäymään. Tuskin mikään voi olla kamalampaa kuin seurata oman lapsen sairautta ja kärsimystä, itsekin sairastuttuani vaikeimpina ja ahdistavimpina hetkinäni lohduttauduin sillä ajatuksella, että onneksi kuitenkin minä, eikä lapseni.
Mutta koska kohtaloaan ei voi kukaan valita, täytyy vain yrittää jaksaa elää sen annetun taakan kanssa. Lääkärit aivan varmasti tekevät parhaansa poikasi suhteen, sinun tehtäväsi on tietenkin olla poikasi rinnalla, mutta myös pitää huoli itsestäsi. Koita keksiä itsellesi muutakin ajateltavaa ja tekemistä mistä nautit, ettet vallan vaipuisi murheeseen pelkästään. Ja vaikka ymmärrän tuskasi poikasi käytöksen ym muuttumisesta, sinulla tulee aina olemaan ne kaikki kauniit ja ihanat muistot hänestä, niitä ei kukaan eikä mikään voi sinulta viedä! Ja meillä on paras mahdollinen hoito, luota että kaikki mahdollinen tehdään.
Toivotan sinulle roppakaupalla voimia ja halauksia sekä kaikesta huolimatta valoisaa kevättä:)