Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Nuoret syöpäpotilaat

Re: Melanooma

Hips!

Tänään itseasiassa oli plastikkakirurgin puolivuosikontrolli, ihonsiirre on parantunut hyvin, vaikkei sen ulkonäkö olekkaan ehkä sieltä kaikkein kauneimmasta päästä. Kaulan alueen aristukset ja kiristykset ovat helpottuneet lähtötilanteesta. Seuraavaksi lähdemme poistamaan muutaman luomen selästä ja yhden jalasta; tuppaan repimään niitä aina vahingossa, ja jalan luomi nyt muuten vain on aina ollut hieman kirjava ja rosoreunainen. Tutkittavaksihan ne menevät joka tapauksessa sitten aikanaan. Kesään taitaa mennä tuo vatsan arven paikkaaminen, siitä kuulemma saa ihan helposti siistimmän näköisen ja vähemmän kiristävän.

Oli ihan hauska tavata pitkästä aikaa tuttua lääkäriä, ensiksi hän kysyi että onko tuo kaikki ihan omaa tukkaa, mitä päässä tällähetkellä on. :) Kovasti kertoi muiden lääkäreiden kyselleen kuulumisia, annoin luvan kuulumisien vaihtoon.

Joulukuussa otettuja kuvia ja niiden tuloksia katseli myös, puhtaalta kaikki näyttivät ja maksakin alkanut hyvin kasvamaan takaisin. Huhtikuun lopulla heti pääsiäisen jälkeen seuraavat kuvat, toivottavasti hyvä onni jatkuisi niin täällä kuin siellä päässäkin, teillä kaikilla! Sitä niin tahtoisi nauttia elämästä, auringosta ja tulevasta, eikä kyllä yhtään jaksaisi taasen alkaa murehtimaan ja sotimaan pahaa vastaan.
pikku-hanna | 31.3.2011 klo 17:23:24