Re: Hiuksista ja muista karvoista

Moi,

totta puhut, pitkä ja rankka talvi on nyt takana, onneksi. Minulla läpikäyty 6 cefiä, säteitä ei tule. Maanantaina oli lääkärin tapaaminen ja uutiset olivat hyviä. Nyt pitää vain pystyä katsomaan eteenpäin ja unohtamaan kolmen viikon syklielämä.

Yritän nyt kovasti kasvattaa hiuksia. Minulle kävi niin, että kun poikani ajeli hiukseni neljännen tiputuksen jälkeen jättäen noin millin sängen, se ei tippunutkaan pois, vaan alkoi siitä kasvaa, tosin tuskastuttavan hitaasti. Olen aika kärsimätön tässä suhteessa, mieheni sanoikin, että ei ehkä kannattaisi mittailla sängen pituuttaa puolen tunnin välein ;)

Kulmakarvat ja ripset säilyivät lähes entisenlaisina koko hoitorumban ajan. Se minua ihmetytti, että karvat, joiden olisin toivonut lähtevän, eivät sitä tehneet, nimittäin leuassa kasvavat yksittäiset karvat :(

Hiusten kasvattamiseksi olen syönyt hoitojen aikanakin kananmunia, kampaajani neuvoi näin. Sen lisäksi syön pähkinoitä, kasviksia ja marjoja sekä kalaa. Jos nämä eivät hiuksia kasvatakaan, niin ovatpahan muuten hyväksi minulle.

Olen pääosin ollut töissä hoitojen ajan ja hiusten lähdettyä peruukin kanssa. Aluksi ajatus tuntui kammottavalta, nyt olen jo tottunut. Peruukki lentää kyllä päästä heti kun astun kotiovesta sisään. Olen pyrkinyt ajattelemaan peruukkia ystävänä, en vihollisena, jolle pitää kiukutella. Kerran kokielin kiukuttelua, mutta ei se auttanut mitään.

Olen haaveillut paluusta kuntosalille, mutta en ole sitä vielä saanut aikaiseksi, koska minua askarruttaa se mitä laitan sinne päähäni. Otsassa olevien vanhojen arpien vuoksi en voi esiintyä pelkässä sängessä. Eilen sain kunto-ohjaajalta kannustavan viestin, jossa hän ihmetteli miksei minua ole näkynyt salilla hyvin pitkään aikaan ja kuitenkin maksan siitä. Hän ilmoitti valmiutensa auttaa minua palaamaan liikunnan pariin :) Tämä oli minulle hyvä töytäisy tehdä asialle jotain. Nyt olen päättänyt, että ensi viikolla menen salille ja laitan pienen huivin päähäni. Kokeilin huivia eilen ja uskon, että se toimii minulla. Olen tosi iloinen saamastani kannustusviestistä.

Olen muuten koko talven ajan saanut huomata miten ihania ihmisiä ympärilläni onkaan! Se, että oma äitini ja veljeni ovat unohtaneet minut kokonaan, eikä heitä kiinnosta yhtään olenko elossa vai kuollut, on tietysti aiheuttanut minulle paljon pahaa mieltä ja surua. He eivät pidä minuun mitään yhteyttä ja kun soitin äidilleni äitienpäivänä ja kysyin miksi hän ei soita minulle ja kysy mitä minulle kuuluu, hän löi luurin korvaani. Olen kuitenkin saanut tilalle monta hyvää ja kannustavaa ihmistä, joten saan taisteluvoimaa heistä ja olen heille hyvin kiitollinen.

Kyllä me toden totta ollaan sankareita, me joudutaan selviytymään mitä erilaisimmista kivikoista tämän matkan varrella. Ja mehän selviämme.

Aurinkoa ja lämpöä meidän kaikkien päiviin!
Cinne