Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Tamofen ja sivuoireet

Olen syönyt Tamofenia nyt yli 1,5 vuotta. Alussa kuumia aaltoja oli joka yö, ja ne olivat hyvin voimakkaita. Hikoilu oli valtaisaa, hiusjuurissa oli pisaroita ja rintamus valui vettä. Tyynyliinaa piti vaihtaa todella usein.
Kuumat aallot haittasivat myös unta ja kokeilin pariin otteeseen Ergotamin Tartia, jota en enää uskalla syödä luettuani tutkimuksesta, jonka mukaan se saattaa vähentää Tamofenin tehoa.
Viime aikoina tilanne on tasoittunut. Olen vähentänyt kahvin juontia ja yrittänyt lisätä liikuntaa. Vältän myös stressiä ja kiirettä. Tilanne on todella paljon parempi kuin puoli vuotta sitten. Toivottavasti hyvä kehitys jatkuu.
Myös alkuaikojen keskivartalon turvotus on vähentynyt ja vyötärökin alkaa pikku hiljaa löytyä. Aineenvaihdunta on selkeästi hidastunut, joten syödä ei voi enää ihan mitä sattuu ja annoskokoja on pitänyt pienentää.
Limakalvot ovat suht hyvässä kunnossa (gyne sanoi, että Tamofen jopa vahvistaa niitä, koska lääkkeellä on anabolisia vaikutuksia - jotkut kehonrakentajat käyttävät Tamofenia steroidien ohella - hullut! siksi sitä kaupataan netissä). Vagifemiä en ole käyttänyt. Käytän öljyjä ja pari kertaa olen ostanut apteekista Cicatridina-emätinpuikkoja, joissa ei ole estrogeenia.
Rintasyöpävuosi | 28.10.2011 klo 22:30:53