Re: Tsemppiä siskot!

Hei,
ajatuksiisi on helppo yhtyä. Minäkin uskon siihen, että tässä tilanteessa on kaksi seikkaa, joitten avulla tämä taival on helpompi taivaltaa.

Minulla tilanne on sellainen, että rinta on poistettu, neljä cef -hoitoa on takana, kaksi jäljellä. Tukkaa ei ole, sädehoitoja ei tule, joten jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, viimeinen hoito on toukokuun alkupuolella ja sen jälkeen saan jotain lääkitystä, en tiedä vielä mitä. Tätä palstaa lukiessani olen todennut, että minä taisin päästä vähällä, vaikka ei se aina siltä tunnukaan.

Liikunta on uskommattoman tärkeää, oli sitten kyse terveestä tai sairastuneesta ihmisestä. Itse olen tuulettanut päätäni tosi pitkillä kävelylenkeillä ja samalla olen tullut ylläpitäneeksi hyvää kuntoani. Olen siinä onnellisessa asemassa, että olen liikkunt paljon ennen sairastumistani, joten liikuntaa oli helppo jatkaa sairaanakin. Olen käynyt niin kuntosalilla kuin myös tennistä pelaamassa kävelyjen lisäksi. Juosta olisin myös halunnut, mutta pahaksi onneksi sain oikeaan jalkaani iskiasvaivan. Fysioterapian avulla jalka on nyt viimeinkin saatu kuntoon, joten kohta taas kirmailen lenkkipolulla :)

Tämä fyysinen puoli on helppo hoitaa itse, ja kuten kirjoitinkin tuolla aiemmin, olen sitä mieltä, että se on minun pelastusrenkaani. Siihen tarttuminen on itsestä kiinni. Liikkua voi myös pienempinä annoksina. Pahoina päivinä en tosin juurikaan liiku, makaan vain sängyssä, voin pahoin ja ajatukset ovat silloin kohtalaisen synkkiä.

Liikkeelle lähteminen ei minullekaan ole aina yksinkertaista. Olenkin pyytänyt sekä puolisoani että parasta ystävääni "pakottamaan" minut liikkeelle, jos väitän, että en jaksa, enkä halua. Tätä ei ole vielä tapahtunut, sillä olen sopinut itseni kanssa, että mikään tekosyy ei kelpaa liikkumattomuuteen ja tätä sopimusta olen vielä jaksanut noudattaa. Huomisesta ei kuitenkaan tiedä.

Toinen tärkeä seikka on luonnollisesti läheisten tuki. Olen saanut kokea sen, että läheiseksi luultu voikin kääntää selkänsä ja teeskennellä, että minua ei olekaan. Se satuttaa, mutta senkin yli pääsee. Onneksi kuitenkin olen saanut tukea niin omalta rakkaalta perheeltäni kuin myös hyviltä ystävilä. Olen tästä hyvin kiitollinen ja hämmentynyt. En ole aiemmin täysin ymmärtänyt ystävieni huomaavaisuutta ja hyvyyttä.

Minä olen olut vain 26 päivää sairauslomalla ja tarkoitus on nyt palata töihin viikon päästä. Minua kuitenkin jännittää tosi paljon näyttäytyä työpaikalla peruukki päässä. Valitsin sen linjan, että en kertonut työkavereille sairastumisestani. Olisi ehkä ollut viisaampaa kertoa, mutta en ole sen luonteinen ihminen, joka jakaa murheensa useiden ihmisten kanssa.

Toivon kaikille siskoille voimia jaksamiseen!
Cinne