Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Miesten syövät

Mieheni lymfooma

Mieheni 68 vuotias, sairastui viime huhtikuussa lymfoomaan. B suurisoluinen lymfooma. Sai 6 kertaa sydostaatteja ja parantui sänkypotilaasta kävelykuntoon. Ehti olla kolme kuukautta kotona,terveen papereilla,kunnnes yhtä äkkiä alko mennä ajan ja paikan taju. Kuvattiin nyt vasta pää, ja lymfooma oli levinnyt sinne. Ainut hoitokeino on enää jatkaa elinaikaa muutamalla kuukaudella on,että sädetetään 10 kertaa koko pään alueelle. Olen kauhean pettynyt,että miksi koko kesänä ei kuvattu päätä kertaakaan. Solunsalpaaja hoidot ei kuulema mene päähän asti. Nyt on jäljellä vielä kolme sädetys kertaa. Hän on nyt niin väsynyt,että nukkuu koko ajan, ja hädin tuskin saan raahattua hänet sädetykseen. Itse ei enää muista, mikä hänellä nyt on, ja olen kysellyt läheisiltäni, onko minun enää muistutettava hälle,ettei enää selviä, ja olemme tulleet siihen tulokseen, että en sano ja itketä häntä. täällä minä kotona hoidan häntä ja arvatkaa mikä tuska minulla on seurata rakkaani hiipumista. Laihtuu silmissä taas ja menee jo pissaakin housuun ja itkee,että mikä mulla on kun housut kastuu. Yksin minä istun täällä kaikki väliajat ja itken,kun hän nukkuu. En voi yölläkään nukkua rauhassa,kun pitää koko ajan seurata . En tiedä kauanko jaksan,mutta teen rakkaudesta omaa miestäni kohtaan kaiken,koska hän vielä mulle kehuu,että on mukava olla kotona.En olisi ikinä uskonut,että ihminen joutuu tällaiseen tilanteeseen. Ja mikä on se hetki,milloin minun on vietävä hänet saattohoitoon. Meille ei vaan nyt tule joulua!
Surusilmät | 8.12.2014 klo 12:42:05