Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Miesten syövät

ERS, minun tapaukseni

Olen 63 vuotias, naimisissa, 2 lasta, normaalipainoinen, en harrastanut mitään urheilua nuorempana, nykyään harras golffaaja, en ole tupakoinut sitten 1978, syön kaikkea hyvää, juon alkoholia tarpeeksi

Joku aikoinaan kirjoitti näillä sivuilla että tapauksestaan voi sitten kirjoittaa kun sataa eikä ulkona voi harrastaa mitään. Nyt on satanut tarpeeksi ja tapaukseni on melko tarkkaan vuoden vanha joten tässä tulee,
joulukuussa 2010 huomasin verta virtsassa ja siitä TK'een. Epäilin samaa vikaa kun oli hoidettu 14 vuotta sitten (vasemmalla puolella) eli virtsakiveä. TK'lta Jorviin jatkoille, magneettikuvauksiin, odotusta ja tulos, 9mm kivi munuaisaltaassa. HYKS'iin jatkoille.
Tammikuun alussa HYKS'iin urologille joka totesi että parin viikon kuluttua kivenmurskaus. Sillä hoitui se ongelma. MUTTA.
Samalla kun pääsin asiallisen tuntuisen, mukavan urologin juttusille
niin esitin PSA arvoni vuodesta 2003 , kokeet vuoden välein. Miksi niitä alettiin ottaa aikoinaan en muista. Työpaikkaterveydenhuollon idea luulisin
2003 2.1 11%
2004 2.1 12%
2005 2.5 20%
2006 2.8 14%
2007 2.6 13%
2008 2.5 18%
2009 2.6 ?
2010 3.5 12% lokaku 2010

Kysymys:
Mitä mieltä lääkärisetä on kun katselee näitä lukuja ja samalla kerron että kaaren paine on pudonnut viimeisen vuoden aikana?
Vastaus oli että vaikkakin viimeiset 2010 luvut heilahtavat hieman niin varmaan on kyse normaalista ER liikakasvusta. Vastaus siis sama kuin aikaisempien lääkärien lausunnot "ei mitään epänormaalia".
En tyytynyt vastaukseen vaan kysyin, onko varma ettei ERS.
Siihen lääkäri, "jos haluamme selvittää sen mahdollisuuden niin pitää ottaa biopsiat, haluatko sellaiseen?" Vastasin , jos saan valita niin kyllä, tehdään se varmuuden vuoksi, näytteenotto ei tapa.
Tammikuun lopussa koepalat, "vastaukset postitse" sanoi lääkäri. Helmikuun lopussa kirje ja yllätys,yllätys kutsu HYKS'iin urologille kuulemaan tulokset. Eipä tarvitse olla ydinfyysikko jotta arvaisi mitä tuleman pitää.
Maaliskuun lopussa HYKS'iin urologille, murteesta päätellen itäisestä naapurimaastamme. Lääkäritäti pisti patologin lausunnon nokan eteen ja sanoi, lue siitä. Samalla kun hain silmälasejani kysyin onko vakavaa? johon lääkäritäti Kyllä,Kyllä sinulla on syöpä, kevyellä venäläisellä murteella.
Pelottava tilanne suorastaan, meinasi löysät tulla housuihin. Lääkäristä tuli mieleen kolmannen valtakunnan "työterveys lääkäri" Mengele.
Ehdin juuri ja juuri istahtaa tuolille kun jo kysyttiin minkä hoidon valitset, leikkaus vai sädetys. Olin aivan sekaisin tästä konekivärityylistä. Sain kysyttyä, miten brakyterapia jolloin lääkäri katsoi huoneessa olevaa hoitajaa ja kysyi häneltä käykö se hoito.
Hermostuin ja minut lähetettiin naapurihuoneessa istuvalle syöpähoitajalle. Selvitimme rauhallisesti tilanteen ja hän kertoi vaihtoehdot ja painotti, jos leikataan niin voi sädettää myöhemmin mutta jos sädetetään niin ei voi leikata myöhemmin. No, mitä sitä nyt enää leikkaamaan jos sädetyksen jälkeen on levinnyt. Enpä tiedä. Tänä päivänä uskon että suositellaan robottileikkaukseen koska huiman kallis robotti on hankittu.
Valitsin joka tapauksessa leikkauksen, robotti avusteisen, suunnilleen kuukauden kuluttua.
Kun pääsin kotiin lähetin s-postia vaimoni serkulle joka on pohjoismaisen pääkaupungin keskusairaalan ylilääkärinä. Mukaan meni patologin biopsia lausunnosta seuraavaa tietoa:
-12 kpl biopsiaa
-viidessä näytteessä syöpää
-syövän osuus 13%
-Gleason7, 3 luokka yleisin, 4 ja 5 luokkien osuus 30%,
-esiintymää oikeassa lohkossa
-ei perineuraalista invaasiota.

Viikon kuluttua sain ilmoituksen serkulta että tapausta tutkittuaan vahvistavat että leikkaus on oikea valinta.
Leikkaus siirtyi toukokuun loppupuolelle, ensin kirurgin juttusille viikko ennen leikkausta. Hän selitti miten aikoo leikata, säästävästi vasen puoli ja reilusti oikean puolen poisto. Sanoin että leikatkoon niin paljon että saadaan 100-varmasti kaikki syöpäsolut pois, vaikka menisi kaikki seksihermot. Ajattelin että seksihermoilla ei tee mitään jos syöpä uusiutuu.
Seuraavalla viikolla, torstai aamuna Peijakseen kl.06.00. Leikkaus samana päivänä kl. 08.00 ja heräämöstä noin 13.00. Tähän asti suorastaan "pala kakkua", johtuen varmaan hoitsujen sairaan ystävällisestä vastaanotosta/hoidosta. Seuraavana päivänä kl.16.00 aikaan kotiin.
Viikon kuluttua katetrin poisto ja sen jälkeen pissaamis ongelmat alkoivat. Vaikkakin olin kuukauden verran ennen leikkausta harjoittanut aktiivisesti sulkija lihaksia niin pidätyskykyä ei vaan löytynyt. Vaippoja kului mutta eipä hirveesti häirinnyt kunhan syöpä on poistettu. Siitä sitten alkoi tehojumppa ja vähitellen pidätystä alkoi löytyä.
Heinäkuun alussa HYKS'iin ensimäiseen tarkastukseen. Leikkaava kirurgi oli vastassa. PSA arvot alle 0.05 eli ei mitattavissa. Muutkin veriarvot hyvät. Tilanne ei vaadi lisähoitoa, sädetystä, sanottiin. Ohjeena vain lisää jumppaa.
Patologin lausunto poistetusta eturauhasesta kertoo seuraavaa:
-Gleason 7, 3+4
-syövän osuus 10%
-kapselin läpikasvu, ei ole
-positiivisen marginaalin pituus, ei ole
-perineuraalinen invaasio, ON HUOM aikaisemmin ei ollut. Kyselin tätä mutta ei kuulemma vaikuta tilanteeseen koska rajapinnat puhtaat syövästä. En kuitenkaan pidä tästä mutta minkä teet.
-levinneisyys pT2a
-oikeassa lohkossa yksi syöpäpesäke, läpimitta 15mm
-seminaalit puhtaat
-lyhin marginaali resektiolinjaan 0.7mm
- yhteenveto: oikeaan lohkoon rajoittuva prostatan adenokarsionooma, Gleason 3+4=7

Patologin lausunnon lähetin taas vaimon serkku-lääkärille ja sieltä sain lausunnon että leikkaus on onnistunut. Olin huojentunut.
Jumppaa lisättiin ja pidätys parani. Syksyn alussa olin jo melkein "kuivilla".
Syyskuussa pyysin omaaloitteiseti TK lääkäriä määräämään PSA määritykset. Tulos oli hyvä, alle 0.05 eli mittaamaton.
Syys-lokakuussa aloin tyhmyyttäni vähentämään jumppaa ja ei mennyt kuin jokunen viikko ja tuloksena vaippojen lisääntynyt kulutus.
Marraskuun alussa taas leikkaavan lääkärin puheille, PSA määritykset vielä ok, alle 0.05 ja tilanne näyttää hyvältä.
Kesäkuussa 2012 tulossa toivottavasti viimeinen käynti kirurgin juttusilla ja mikäli arvot pysyvät hyvinä niin sen jälkeen TK seurantaan ja tulokset kännykkään.

Joulu on ovella ja tästä pitää nyt nauttia ehkä enemmän kuin aikaisemmin.
Toisaalta, löysin näiltä sivuilta hienon lauseen, " elämä jää aina kesken. Eli ei siis mitään järkeä sen enempää luopua vanhoista jutuista kuin yrittää tumpata oletettua loppuelämää paniikinomaisesti täyteen sellaisia asioita, joita vielä pitäisi kokea, sopivasti vain".

Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta

Lisään tietoa sitä mukaa kun sitä tulee. Kiitos
axel | 20.12.2011 klo 16:04:38