Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Miesten syövät

Re: ERS, minun tapaukseni

HEI AXEL !
Olen 69-vuotias ja kuluneena kesänä käynyt "läpi" ERS-hoidon.
Luin joitakin tunteja sitten kirjoituksesi, joka herätti jälleen
melkoisia tunteita ko. asian käsittelystä ja hoidosta Suomessa. Myös
kokemuksesi muutamaa kuukautta aiemmin biopsiatulosten käsittelyssä
oli tuttua. Olin nimittäin "samalla tuolilla" kesäkuussa . Minulle lueteltuihin hoitovaihtoehtoihin sisältyi myös brakyterapia, ehkä siksi, että olit kertomasi mukaan siitä siellä aiemmin maininnut.?.

Olin kesän aikana yhteydessä neljään urologiin/kirurgiin. Minulle suositeltiin kaikkia vaihtoehtoja seurannasta jopa pikaiseen leikkaukseen ! Oli valinnanvaraa. Itse piti valita.Lähdin ERSYNtilaisuuksiin, jossa kuuntelin hoitoa jo saaneiden miesten kokemuksia erilaisista hoidoista ja mahdollisista sairauden uusimisista. Päädyin omien "tutkimusteni" perusteella Brakyterapiaan.Kerron kokemuksistani "Hoitona Brakyterapia"-otsikon alla.
No sitten PSA- tuloksista muutama kommentti. Ensimmäinen PSA otettiin 2006. Se tapahtui ulkomailla kun muun asian aiheuttaman käynnin yhteydessä lääkäri oma-aloitteisesti kysyi, onko PSA:ta otettu-olethan jo 64-vuotias. Ensimmäinen lukema oli 3.71 ja 20%. Sillä perusteella suositeltiin urologin vastaanottoa, jossa saksaa puhunut naisurologi tutki minut ultralla tosi perusteellisesti.Siinä vaiheessa hän kertoi, että olen jättänyt vuosia sitten pahan eturauhastulehduksen hoitamatta. Ihmettelen vieläkin, mistä hän sen voi tietää. Näin oli nimittäin käynyt. Kun sitten tulin vastaanotolta kotiin, löysin netistä Pellervo Petäyksen 2003 pitämän esitelmän eturauhassyövästä. Siitä alkoi oma seurantani ja ajattelin, että ko.sairaus ei pääse yllättämään minua.

Vuosittain otettiin PSA, joka lähti sitten suraavan vuoden 3,5:stä/17%
nousemaan niin, että 2010 olivat lukemat 6,5/10%. Silloi olin varma, että "nyt se tuli". Biopsiassa ei vielä löytynyt syöpää, vain erilaista rauhasmuodostumaa ja kroonista tulehdusta. Keväällä 2011 otettu biopsia sen sitten paljasti-adenocarcinoma- oikeassa lohkossa.
Gleason 3+3. PSA oli tuolloin 8,25 ja8%. Nyt 2 kk hoidosta lukema oli 2,94 ! Eturauhaseen laitettiin 70 jodi-125-jyvää.

Tuossa lukujasi katsellessa tuli kylmät väreet, kun totesin, että jo 2003 ensimmäisen PSA:si vapaan %-osuus oli vain 11 %. Silloin tilastojen mukaan syövän todennäköisyys on muistaakseni selvästi yli 50%. On ihme, että lääkärisi ei ollut kiinnittänyt vapaan osuuteen huomiota, joka saattoi johtua alhaisesta PSA-lukemasta.
Kun katsoi edellisissä viesteissä olleita PSA-lukemia ja omaani, voin
todeta, että alhainen vapaan PSA:n osuus ja varsinaisen PSA:n suurempi muutos viimeisen vuoden aikana on ainakin näissä kolmessa tapauksessa "kertonut" syövän olemassaolosta. Siltä osin aiemmin lukemani PSA-informaatio on näissä tapauksissa osoittautunut oikeaksi.

Lopetan tamän kirjoitukseni toteamaan, että ERS on osoittautunut sairaukseksi, jossa miehiltä edellytetään jatkuvaa seurantaa ja vähintään lääkärin tietoja, että pystyy tulkitsemaan tutkimusinformaatiota niin, että voi ja ehtii päättämään hoidostaan riittävän aikaisessa vaiheessa. Vaikka minäkin sain vahvimmat ja ana lyyttisimmät perustelut aktiiviseen seurantaan, valitsin brakyhoidon, koska ajattelin, että eihän hoito voi olla hoitamattomuutta huonompi vaihtoehto.

Kiitos hyvästä PSA-informaatiosta, siitä on hyötyä laajemmin!

OIKEIN HYVÄÄ JOULUA !






RKV | 21.12.2011 klo 18:49:09