Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Miesten syövät

Kuudes viikko

Hienoa, että Toimasan pärjäilee hyvin. Ihmettelinkin pystyisitkö olemaan koko ajan töissä. Eihän sädetys nyt vie toimintana kuin 2 tuntia, mutta kyllä se pienine sivuoireineen häiritsee työntekoa. No riippuu tietysti työstä. Jos on itsenäinen homma, jossa voi käydä vessassa mielensä mukaan, niin ehkä menee.
Jonkun verran on itseäni kuitenkin ramaissut aina sädetysten jälkeen, joten helposti tulee otettua nokoset.

Viidennen viikon jälkeen viikonvaihteessa alkoi virtsapuoli ilmoitella lievästä tukkeutumisesta. Onneksi vain lauantaina ja sunnuntaina tätä havaitsin. Maanantaina tilanne on oli parempi. Sain hoitajilta ohjeeksi juoda edelleen runsaasti ja aloittaa Buranakuurin, jota söisin jatkuvasti tämän loppuajan. 3x600mg päivittäin. Eturauhanen tuppaa menemään turvoksiin hoidon loppupuolella ja painaa virtsaputken kiinni. Burana hillitsee tätä taipumusta. Helpottaa ER:n tulehtumista ja turvotusta. No noudatin ohjetta heti maanantaista.

Sädetys menikin hyvin kuudennen viikon alussa, mutta taas torstaina ja perjantaina alkoi virtsan tulo hidastella. Viikonlopuksi neuvottiin, että jos todella tuntuu menevän umpeen, niin heti arvauskeskukseen katedroitavaksi. Hommasin itsekin pari kertakäyttökatedria varalle.
Nyt lauantaina kuitenkin kaikki on taas ihan kunnossa ja näyttää siltä, että pärjään koko viikonlopun hyvin.

Muita ongelmia, kuten kirvelyä virtsatessa tai suolen toiminnan ongelmia, ei ole ilmaantunut. Selän puolella ei edes iho tunnu ärtyneeltä sädetyskohdista. Vatsan puolelta tulee sädetystä kolmesta suunnasta. Siinä on ehkä lievää punoitusta ihossa, mutta osa voinee johtua alushousun kuminauhasta, joka osuu samaan kohtaan. Alushousujen mallin tulisi olla sellainen, jossa kuminauha on ylempänä.

Nyt enää 8 kertaa jäljellä. Tähän saakka kaikki on ok.
karix | 19.3.2011 klo 15:15:30