Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Miesten syövät

Re: Mikä syöpä isälläni oikein on?

Vielä runsas viikko sitten lääkärit oli lähes varmoja että kyseessä olisi myeloomaa, ja tosiaan kaikki oireet siihen täsmäsi. Viimeisin luuydinnäyte kuitenkin oli negatiivinen. Ja mikään muukaan verisyöpä se ei kuulemma olisi. Uskon että lääkärit ovat kertoneet minulle jopa ennemmän kuin isälleni, sillä kyselen paljon.

Lääkäreidenkin mukaan kyse jostakin, mikä pystyttelee hyvin piilossa. Emokasvain voikin siis olla ihan hippunen ja levittäytyä silti. Tämä oli minulle uutta. Tuntu myös oudolta että pesäkkeitä olisi runsaasti vain luustossa mutta ei muualla. Nyt sitten ottavat kainalosta näytepalan josta voisivat asiaa tutkia. Voiko tosiaan näytepalasta näkyä myös mistä syövästä on kyse, vai vaan että on siellä syöpäsoluja? Tuntuu vaan että lääkäreitä saa liian harvoin puhelimen päähän, ja hoitajat eivät kaikkea osaa kertoa.

Raskaan tästä tekee se, että menetin jo äitini muutama vuosia sitten levinneelle rintasyövälle. Silloin kirjottelin täällä paljon. En voi käsittää että nyt isäni vuoro. Edelleen toivon että kyseessä olisi mikä vaan muu kuin syöpä.
Huolehtija taas | 27.6.2014 klo 10:27:57