Re: Mieheni lymfooma

Nyt minä olen tenyt elämäni varmasti vaikeimman ratkaisun. Vein mieheni tk.n vuodeosastolle hoitoon. Häneltä meni jalat niin huonoon kuntoon,etten tahtonut saada vessaan,enkä syömään vietyä. Puhumattakaan suihkussa käynnistä. Vaippa on ollut jo kolmisen viikkoa,tuli pissat itsestään, oli pakko laittaa. Olen vain henkisesti( ja fyysisesti) niin lopussa. Viiteen viikkoon en ole pystynyt nukkuun kun pätkittäin kolme, neljä tuntia. Koko ajan piti kuunnella miten toinen hengittää. Kolmeen viikkoon ei ole päässyt enää vuoteesta itse ylös. Oli vaan luovutettava,muuten olisin itsekkin kohta siellä. Kauheat omantunnon tuskat nyt. Teinkö oikein? On kuin itse olen vienyt mieheni kuolemaan. Olisikko minun pitänyt vielä jaksaa vähäsen. Olen viisi viikkoa tietteni seurannut puolisoni hiipumista. Erkanemista tästä maallisesta. Ei paljon enää puhu, silmät harhailee,niin kuin olisi koko ajan neljänkymmenen asteen kuumeessa.muuten olisin ehkä voinut hoitaa vielä vähän,mutta hän on niin väsynyt,että nukkuu kaikki väliajat ,ja pelkäsin,että hän nukkuu viereeni,mitä en missään nimessä halua. En selviäisi siitä koskaan. On mukavampi käydä hoitamassa ja silittelemässä tuolla sairaalassa, kun vastuu ei ole itsellä. Hoitajat hoitavat kipuja ja oireita. Hän ei kyllä valita kipuja ja mulle on kerrottu,että aivolymfoomaan vaan nukutaan pois. Raskasta on,en tiedä miten jaksan!