Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lapsellani on syöpä

Re: neuro- ja retinoblastooma

hei ja suuri rutistus sinnekin päin,
toivottavasti olette jo kotiutuneet. Meillä aikoinaan kotiutusta luvattiin noin puolen vuoden päästä diagnoosista, mutta toisin kävi. Poika oli sairaalassa yli vuoden, hoidot kestivät noin 7 kk. Suurin ongelma oli aliravitsemus, minkäänlainen ruoka ei maistunut, eikä vatsa oikein ottanut vastaankaan, olihan vatsasta poistettu noin 10cm läpimittainen kasvain. Oksentelua oli 5-7 krt päivässä eli lähes jokainen ravintoliuos joka pumpattiin sisään, tuli ulos. Nenis tuli jatkuvasti ulos, joten lääkärit päätyivät gastrostoomanapin (ruokaletku vatsanpeitteiden läpi suoraan vatsalaukkuun) laittoon, joka olikin todella hyvä, kunnes se aiheutti noin reilun vuoden käytön jälkeen kaksi sepsistä parissa kuukaudessa. Joten siitä jouduttiin luopumaan, mutta sellaiseen aikaan, että ruokahalu oli vähän palannut ja ruokakin alkoi pysyä jotenkuten sisällä. Pojalle tehtiin muistaakseni viisi sytostaattihoitoa sekä kaksi jättihoitoa ja paikallinen sädehoito vatsan alueelle, joten ei ihme että toipuminen vei aikaa. Nykyinen tilanne on monien eri hormonivalmisteiden avulla aika hyvä. Pituuskasvu on ainut joka on suuremman seurannan alla. 10v ja pituutta n125cm, eli kasvuhormoonia pistellään iltaisin. Puberteetti lähti käyntiin jo noin 7-vuotiaana mutta siihen on jarrutushoito, joka on toiminut hyvin. Useimmille käy päinvastoin ettei murrosikää ala kuulumaan ollenkaan. Jättihoidot olivat todellakin nimensä mukaisesti jättihoitoja, väliin neljäkin konetta pumppasi yhtäaikaa erilaisia tuotteita vereen, ja useat mittarit piiipittivät vieressä. 3v poika halusi kuitenkin seurata kaikki kokkiohjelmat vaikka kunto olisi ollut kuinka huono, ja puhtaus oli kaiken a ja o. Tuli sitten lääkäriryhmä tai sairaalaklovnit, poika huuteli ovelle että peskää kädet ja suojatakit päälle.
ketta | 28.9.2009 klo 18:06:17