Oikeus olla lapseni luona, kun hän minua eniten tarvitsee!

Rakas Joulupukki Korvatunturilla

Kirjoitan Sinulle tämän toiveen sillä me uskomme tähtiin ja hiljaisuuteen. Joulun taikaan.

Oikeastaan minun olisi pitänyt osata kirjoittaa tämä kirje Sinulle jo jouluna 2007. Silloin toivoin Sinulta esikoiselleni Eliakselle Volvon täysperäkonttirekkaa ja masussani kasvavan pikkuvelun syntyvän terveenä. Tuon joulun sain viettää kotona rakkaitteni kanssa ja toiveeni lähes toteutuivat. Joulut tuonkin jälkeen olen saanut viettää kotona rakkaitteni kanssa ja kaikki tärkeät toiveeni ovat saaneet toteutua. Nyt toiveeni on pieni, mutta samalla niin suuri, että sen merkityksen kuvaaminen on vaikeaa. Toivon, että ymmärrät sen tärkeyden.

Kesästä 2008 piti tulla elämäni kesä. Kesäkuun alusta jäisin äitiyslomalle, jonka suunnittelin viettäväni takapihalla auringossa lasteni kanssa. Elias leikkisi vesileikkejä kahluualtaassa ja vauva nukkuisi varjossa vaunuissa. Kävisimme Linnanmäellä ja Muumimaailmassa ennen kuin pikkuvelu syntyisi. Linnanmäellä me kävimmekin, mutta Muumimaailma muuttui sairaalamaailmaksi silmänräpäyksessä. Me emme menneet Helsingistä Turkuun junalla, vaan sinivalkoisin siivin Ouluun Osastolle 51. Vesileikit vaihtuivar cvk:on.

Eliaksella oli leukemia.

Miten elämä tuon lennon aikana muuttui, sitä en osaa kertoa. Siihen ei ole olemassa sanoja. On vain hiljaisuus ja rakkaus. Hiljaisuus ja rakkaus kaiken sen takana, mikä oli pakko tehdä ja mikä edelleen on tehtävä.

Rakas Joulupukki. Minä uskon, että sinä tiedät ja ymmärrät sen. Sillä sinullahan on Korvatunturilla myös tähdet ja rakkaus kaiken sen lumen ja hiljaisuuden keskellä. Siksi minä uskallan kirjoitaan Sinulle tämän toiveen.

Minä toivoisin sänkyä.

Sen sängyn ei tarvitsisi olla hieno, ei leveä eikä untuvatyynyin pehmustettu. Siihen ei tarvitsisi höyhenen keveää peittoa eikä tärkättyjä lakanoita. Se sänky olisi lapsille, isille ja äideille. Siinä sängyssä tärkeintä olisi sen sängyn paikka. Se sänky olisi rakkainpani vieressä. Siitä sängystä voisi sanoa, että minä olen tässä vieressä eikä mitään hätää ole. Siitä sängystä ylettyisi silittämään poskea tai varvasta. Siihen sänkyyn voisi ottaa viereen ja rutistaa ja kutittaa. Siinä sängyssä voisi nauraa aamuisin ja itkeä ja lohduttaa, kun olisi sen aika. Siitä sängystä voisi sanoa, että minä rakastan sinua taivaaseen asti ja takaisin.

Sillä sellaisiahan sängyt ovat. Meidän kaikkien kotona. Korvatunturillakin.

Sellaista sänkyä ei ole Osastolla 51. Sellaisen sängyn minä sinne toivoisin.

Eliaksen sairauden aikana, kahden ja puolen vuoden aikana, en ole jättänyt lastani sairaalaan yöksi yksin kuin kolme kertaa. Yhden kerran pakotettuna ja kaksi kertaa neuvotellen Eliaksen kanssa. Mielestäni siinä on kolme kertaa liikaa. Sillä kukaan, ei edes Joulupukki, ei koskaan voi antaa menetettyä aikaa takaisin. Ei ole takeita uusista öistä. Kukaan ei niitä voi luvata. Mielestäni kenelläkään ei saisi olla valtaa ottaa niitä pois.

Minä olen ollut hankala äiti ja jättänyt noudattamatta sääntöjä. Automaton ja rekkojen kera olen aina pakannut matkaan myös vanhan rullattavan patjan. Olen salakuljettanut sen parvekkeen kautta tai kantanut pääovesta sisään syyllisyyttä tuntien. Minä uskon sen patjan saaneen paljon hyvää aikaan. Se on säilyttänyt Eliaksen uskon siihen ettei äiti koskaan jätä.

Elias ei ole koskaan kokenut olevansa sairas. Elias ei ole kiukutellut lääkkeiden kanssa. Elias ei ole haukkunut lääkäreitä tai hoitajia. Elias ei ole pelännyt. Elias ei ole joutunut luopumaan siitä, mikä on lapsille turvallisinta. Elias ei ole koskaan joutunut luopumaan uskostaan, etteivät äiti ja isi häntä koskaan jätä. Elias on saanut olla onnellinen. Elias on saanut olla lapsi.

Sillä rakkaus on suurempi kuin hiljaisuus. Suurempi kuin tähtitaivas, joka loistaa Osaston 51 ikkunasta myös rullapatjalle lattialle.

Rakas Joulupukki. Minä toivoisin sängyn Osastolle 51.

Itse en sitä enää ehkä tarvitse. Ja onhan minulla vielä se rullapatja tallessa edelleen. Siitä en koskaan luovu, sillä se on minun tärkein sänkyni. Haluaisin vielä kertoa Sinulle sen rullapatjan mukanaan tuomasta syyllisyydestä, jotta kaikkien ei tarvitsisi sitä syyllisyyttä enää kantaa mukanaan.

Rullapatja toi mukanaan myös syyllisyyden. Säännöissä sanottiin, etten olisi saanut jäädä yöksi lapseni luokse. Ei ollut tilaa eikä resursseja. Se ei ollut reilua toisia lapsia ja vanhempia kohtaan. Sänky ei mahtunut budjettiin. Sanottiin, että öitä tulee paljon ja minun voimani loppuvat. Kaikkien rullapatjalla vietettyjen öiden aikana minä tunsin tekeväni jotain väärää, laitonta. Vaikka minä tein vain sen, mitä en voinut olla tekemättä. Voimani eivät koskaan loppuneet. Voimani kasvoi siitä, että tunsin tekeväni oikein. Minä en voinut jättää lastani. En voinut pettää lupaustani siitä etten koskaan jättäisi. Kuitenkin tunsin olevani vaikea vanhempi, vaikka olin vain sellainen äiti joka olen. En haluaisi kenekään sitä syyllisyyttä enää kokevan.

Minun paikkani on lapseni vieressä. Ilman häntä ei minuakaan ole. Minä haluan nousta yöllä ja käyttää pissalla. Minä haluan yöllä silittää poskea. Minä haluan katsoa nukkuvaa lastani ja kuunnella hänen hengitystään.

Ei ole väliä onko sänkyni kova tai tyynyni muhkurainen. Minä voin istua tuolissa tai maata rullapatjalla nurkassa. Minä en toivo muuta kuin oikeutuksen ja luvan olla lapseni lähellä, vieressä. Olla äiti katsomatta kelloa. Se on lapsen oikeus. Se on isin oikeus. Se on äidin oikeus. Onko kenelläkään oiekutta viedä sitä pois?

Rakas Joulupukki Korvatunturilla. Sinun porosi osaavat lentää.

Tuo sänky Osastolle 51.

Kaikille lapsille. Kaikille isille. Kaikille äideille.


Rakkaudella hiljaisuuden keskeltä

Jutta Pernu-Määttä