Re: Palaaminen tavalliseen elämään?

Hei.
Minä jäin miettimään poikasi suhdetta vertaistukeen ja muuhunkin apuun selviytymisessä. Meillä myös on ollut sama tilanne sekä sairauden toteamisen jälkeen että hoitojen aikana: hän itse on yrittänyt olla koko ajan realisti ja optimisti ja halunnut mahdollisimman paljon kohti tavallista elämää. Ilmeisesti monilla muillakin on samoja kokemuksia. Nyt hän on seurantavaiheessa ja toki käy mielessään läpi kysymyksiä miksi ja mitä tästä eteenpäin? Olen äitinä ehdotellut, että varmasti saman kokeneiden nuorten ajatukset olisivat hyvä vaikka pohdittaessa oman kehon muutoksia, isoja leikkausarpia, huonompaa fyysistä kuntoa jne. Hän ei ole tätä kuitenkaan halunnut. Olen miettinyt, että kaipa vakava sairastuminen on lapselle ja nuorelle niin kova paikka, että sitä käsittelee mielessään vähitellen ja ehkä vasta myöhemmin on valmis kohtaamaan myös muiden sairastuneiden nuorten todellisuutta.
Poikani on tosin nyt jo 20 v. ja hakemassa myös miehistä identiteettiään, mutta kovin tutuilta teidän kaikkien kokemukset tuntuvat.
Lämpimin ajatuksin,