Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lapsellani on syöpä

Re: Kaulan teratooma/lymfangiooma/hemangiooma

Emme ole ihan vastaavassa tilanteessa, mutta kuitenkin: 6v. Tytöltäni hoidettiin alkuvuodesta skleroterapialla kaulakuopassa, korvan alla sijainnut kyhmy, joka diagnosoitiin lymfangioomaksi. Patti ilmestyi ankaran nielutulehduksen jälkeen, oli kuitenkin kivuton ja lähinnä kosmeettinen haitta. Siksi odottelimme noin vuoden ennekuin tutkimme asian. Ajattelin tytöllä olevan jonkin imusolmukkeen suurentuman. Hoito tepsi hyvin ja nyt patti on kutistunut. Hänellä patti oli hyvin hoidettavissa, koska se ei ollut kietoutunut mihinkään lihaksiin tms. Kaulan alueella. Hoito tehtiin tayssissa.
TuuliH | 15.4.2015 klo 21:16:34