Re: Minun vuoroniko?

Älä pelkää , vaan ole ,niinkuin sanotkin luottavaisella mielellä. Murehtiminen ei auta meitä, mutta jos sinulla on uskovaisia ystäviä, niin ilmoittele heille, että haluat esirukousapua. Se helpottaa jo henkisestikin, itse tiedän kun olin 7 kk sairaalassa ( silloin 7v sitten).
Minulla oli kielisyöpä, mutta ei se minun uskoani vienyt. Ja se kantoikin ja kantaa vieläkin.
Koska minä oli sen 7 kk sairaalassa ja koska olin neljällä eri osastolla sain myös kirjavaa hoitoa. Itsepintainen kun olen , tein valituksia hoitamattomuudesta. Meinasin nimittäin kuolla ripuliin en siis syöpään, joka saatiin leikkaamalla, sädehoidolla ja sytostaateilla hoidettua pois.
Ei ne valitukset sitten viisaita ollut, työtäänhän sairaalassa jokainen tekee, eivätkä he tieten tahtoen kai jätä hoitamatta. Eivät ainakaan mitään myöntäneet.

Mutta tärkeintä meille syöpäpotilailla on , että meillä on luottamus, jonka turvassa voimme sairastaa , pelkäämättä mitään, näin olisi parempi.

Siunausta sinulle ja elä vain tätä päivää !