Re: Äidin pienisoluinen keuhkosyöpä- vertaistukea?

Hei

Ymmärrän täysin, miten tuo odottelu vihastuttaa. Isälläni on todettu jo vuosi sitten maksaan levinnyt paksusuolensyöpä ja tuo odottelu on ollut varsin tuttu tunne. Ikävä kyllä siihenkin turtuu ajan myötä. Alkuun vihastuttaa, kun oman järjen mukaan hoidot tulisi aloittaa välittömästi ja ei tunnu reilulta odotuttaa viikkoja ihmisiä, kun kyse on kuitenkin omasta/läheisen elämästä. Tuntuu, että eivätkö lääkärit ymmärrä sitä. Mutta totuus taitaa olla, että potilaita on vaan niin paljon ja kaikkia tulisi auttaa..

Tämä vuosi on ollut varsinaista tunteiden vuoristorataa. On ollut toivoa, epätoivoa, pelkoa, iloa, surua, jopa kiitollisuutta. Välillä, kun tuntuu, että kaikki toivo on menetetty, sitä on aina löydetty jostain ja annettu uusien hoitomuotojen myötä. Se matto on myös monta kertaa vedetty jalkojen alta, kun hoidot eivät ole tehonneetkaan.

Vuosi on takana, ja edelleen odotellaan. Edelleen on epäselvää, onko isäni syöpä parannettavissa vai ei. Toivoa on, vaikkakin tässä vaiheessa, monet eri hoidot läpikäyneenä, se tuntuu olevan aika vähissä. Mutta edelleen odotellaan. Ja edelleen toivo elää.


Jaksamisia, toivottavasti äitisi tilanne selkiytyy pian ja mahdolliset hoidot saadaan aloitettua! Epätietoisuus on kaikista ikävintä..