Re: Toivottomuuden seinät

Moi M,

en voi kun päätäni hiljaa pudistella, miksi näin meillä. Monesti sitä on saanut jonkunlaista helpotusta tiedosta, että joku muukin on samassa tilanteessa. Enää en ihan ajattele näin, sillä tiedän miten (vaikea yhdellä sanalla kuvailla) romahduttavaa tämä on. Kuinka tuskallista on kuunnella muiden toiveita ja tavoitteita, kun eivät osaa arvostaa sitä kaikkein tärkeintä. Oma toiveeni kun on, että saisin rakkaani pitää vierelläni.

Kiitos siitä, että kaiken tämän keskellä jaksat huolehtia minusta. Tiedän, että pitäisi syödä, nukkua, ulkoilla hoitaakseen itseään, mutta se on niin mahdotonta, en jaksa. En muista enkä välitä huolehtia itsestäni, kunpa vaan pystyisin tekemään ja auttamaan miestäni. Pystytkö/jaksatko huolehtia sinä itsestäsi? Itseäni en edes saa kilometrin kävelylenkille, sisäinen levottomuus ja uupuminen on niin kokonaisvaltaista.

Nyt toivotaan yhdessä ja lujasti, että rakkamme saavat voimia ja apuja voinnin paranemiseen! Ja sitä kautta mekin voimistumme ja taakka kevenisi. Olen huomannut, että rakkaallani ollessa hyvä päivä, olen itsekin täynnä virtaa, toivoa ja hymyä. Miehemme ovat yhä elossa, sekin pitää muistaa.

Voimia ja lämpöisiä toivon täyteisiä ajatuksia sulle! Yritä jaksaa. Ja öisin, minä teen ihan samaa kun sinäkin...