Äidin keuhkosyöpä

Hei.

Äitini sairastaa pienisoluista keuhkosyöpää. Hän ei ole koskaan polttanut, joten sairaus tuntuu epäreilulta. Äiti on jaksanut tähän asti hyvin, ja sinnitellyt pidempään kuin hänelle luvattu elinaika oli, mutta nyt hänen jaksamisensa on romahtanut. Äiti hädin tuskin puhuu, liikkumisesta puhumattakaan. Olen vasta 16 -vuotias ja äiti on minulle todella tärkeä, ja tarvitsisin häntä edelleen jokapäiväisissä asioissa. En oikein tiedä miten minun tulisi toimia, kuolema tuntuu olevan lähellä, vaikken sitä haluaisi myöntääkään.

Minun on vaikea jutella äidin kanssa asiasta, enkä osaa olla tarpeeksi empaattinen ja auttavainen kun pelkään, että mitä enemmän äidin kanssa olen, sen enemmän itselleni tulee pahempi mieli. Jo nyt on välillä vaikea jaksaa. Sen takia koenkin huonoa omatuntoa ja tunnen olevani itsekäs. Pelkään, että jos menetän äidin, tulen katumaan sitä miksen enemmän ollut hänen kanssaan ja tukenut. Jos ärsyynnyn jostain, saatan tiuskaista tai sanoa jotain ilkeästi äidille, ja kadun sitä todella pitkään, vaikka pyytäisinkin anteeksi. En osaa reagoida tähän kovinkaan hyvin, eikä minulla ole ketään kenelle todella puhua asiasta, sillä samanikäiset kaverini eivät ymmärrä asiaa ja koen terapeutille puhumisen vaikeaksi. Olen myös huolissani muun perheen jaksamisesta, erityisesti pikkusiskoni.

Joulu tuntuu todella surulliselta, sillä äiti tuskin jaksaa avata lahjoja tai syödä yhdessä, vaikka varmasti yrittääkin. Koko sairaus tuntuu todella raskaalta vaikken itse sitä sairastakaan ja olo on avuton.