Re: Läheinen sairastui

Hei!

Itsellä sama tilanne, että hyvin läheiseni on saanut syöpädiagnoosin juuri. Kaiketi olen shokkivaiheen ohittanut ja tietoa ko syövästä on etsitty ja löydettykin ja vertaistarinoita luettu.

Tunteesi ovat tuttuja...olen miettinyt hautajaisia, että kuinka voin lukea kukkalaitteesta runon ja mitä siinä lukisi....Kammottavaa! Nuo ajatukset ovat olleet pahimpia mutta niille ajatuksille pidin pikahautajaiset. Mietin miksi ajattelen kuolemaa kun nyt pitäisi olla positiivinen ja taistelutahtoinen, niin PELKO saa miettimään pahinta, mutta sille pelolle ei pidä antaa valtaa.

Menet läheisesi kanssa askel kerralla, lääkärikäynti kerrallaan, hoito kerrallaan. On hyvä miettiä eri vaihtoehtoja mutta turha spekulointi ja turhan, "entä jos, entä jos" tyyppisen ajattelun turha eli liiallinen pyörittely vain kuluttaa.

Se että etäpesäkkeitä löytyy, ei ole vielä minkään loppu. Ei edes lopun alku. On vaan pidettävä pää kylmänä ja katsottava miten sytot puree pesäkkeisiin! En tiedä mikä syöpä teillä on kysessä ja missä etäpesät mutta syöpä voi monta monta vuotta pysyä suvanto vaiheessa että pesäkkeet ei kasva tai jopa pienenee.

Olen realisti, ja totta kai on aina se mahdollisuus että käy huonosti. Mutta sen aika on sitten JOS niin käy. Sitä ennen meillä on kaikki oikeus uskoa, että selviämme tästä. Että läheisemme selviää. Paranee kokonaan tai saa vuosia elinaikaa. Aina ei saa vuosia vaan kyse on kuukausista ja viikoista, mutta harvemmin näin kai kuitenkin.

Läheisen osa ei ole helppo. Olen itse ollut tuskainen ja olen edelleen tästä tilanteesta. Olen läheiseni yksi harvoista tukihenkilöistä ja hän puhuu pelkonsa ja itkunsa minulle ja minä yritän tukea ja ap:n tavoin tsemppaan kun oikeasti tekisi mieli itkeä, että meneehän kaikki hyvin? Koen että minä en voi näyttää pelkojani hänelle. Siksi olen täällä. Minua pelottaa. Minua pelottaa että hän kuolee. No, kaikkihan meistä joskus kuolee. Mutta ei hänen aikansa vielä voi olla. Minua pelottaa,kuinka jaksan tukea häntä koska itsekin pelkään samoja asiota kuin hän. Kenelle minä itken ja kuka minua lohduttaa. välillä kiukuttaa, että miksi tuli tämä sairaus ja tilanne ja pilasi kaiken. Edellinen kirjoitti osuvasti, että on aika ennen ja jälkeen tiedon. Haluaisin palata niin siihen aikaan ennen.

Olen myös alkanut pelätä että itselläni on syöpä ja että muilla läheisilläni on syöpä. Tarkkailen ja kyselen oireita. Jep.

Syöpää sairastavien läheisille ei taida hirveästi olla vertaistukiryhmiä saati tapaamisia. Niille olisi mielestäni tilaus. Koska varsinkin jos tuemme sairastunutta niin ei niitä itkuja ja pelkoja voi näyttää samalla tavalla näyttää.

Toivotan paljon voimia ja uskoa ja toivoa kaikille syöpää sairastavien läheisille! Ette ole tuskassanne ja hädässänne yksin!