Re: Äidillä haimasyöpä

Äidilläni todettiin viime heinäkuussa haimasyöpä. Hän kieltäytyi ikänsä vuoksi leikkauksesta. Leikkauksessa olisi poistettu haima osittain tai kokonaan, osa maksasta, sappirakko ja -tiehyet, osa ohutsuolesta ja vatsalaukusta. Leikkaus olisi kestänyt työpäivän verran ja kuolemanriski ollut valtava. Hän päätti elää loppuaikansa yhtenä kappaleena sen sijaan että kuolee heti leikkauspöydälle. Itse olin toista mieltä, mutta potilas päättää, jos on järjissään. Nuorempi kestää leikkauksen paremmin.

Takana on nyt neljä helppoa sytostaattikuuria, jotka on hoidettu tablettilääkityksellä kotona. Ainut sivuvaikutus on ollut väsymys. Sytostaateista huolimatta syöpä on levinnyt. Alkutilanteessa ei löydetty yhtään varsinaista syöpäsolua mistään, vain verikokein voitiin tehdä diagnoosi. Viime viikolla löytyi syöpäpesäke haimasta ja kasvainepäily suolistosta.

Pahinta ei ehkä ole tauti itse, vaan se, miten avuttomaksi vanha ihminen sairastuessaan käy. Ei saa soitetuksi edes sisätautipäivystyksen suoraan numeroon ennenkuin joku käskee. Yleensä se on lääkäriveljeni, joka kantaa suurta taakkaa vanhempieni täysin ripustautuessa häneen. Minun on turha sanoa mitään, sillä en ole lääkäri. Tosin olin ensimmäinen, joka käski mennä lääkäriin syövän alkaessa oireilla viime kevättalvella. Meni vasta kun veli käski heinäkuussa.

Olen ehdottanut, että äiti pitäisi ns. sairaalakassin (kukkaro, kännykän laturi, syöpälääkkeet ja mapittamani asiapaperit sekä pieni radio, ristikkolehti ja hammasharja ja kampa) valmiina äkkilähtöjä varten, mutta kaiketi kolmatta kertaa hän tänään lähti sairaalaan niin, että tavarat jäivät kotiin.

En voi vanhempiani paimentaa vaikka tahtoisin, sillä asun 300 km:n päässä ja minulla on kouluikäiset lapset ja eläimiä hoidettavana. Välimatka toisaalta helpottaa minua, toisaalta turhauttaa, koska olen organisointikykyinen enkä voi käsittää jatkuvaa sähläämistä ja valmistautumattomuutta. Kaipa se on heidän defenssinsä tyyliin "Mitä ei ajattele ja mihin ei valmistaudu, sitä ei ole". Minun strategiani taas on ottaa selvää asioista, järjestää ja jakaa ne osiin ja ratkoa ongelmat järjestyksessä. On vaikea olla asiassa ulkopuolinen, joka kuulee kaiken viimeiseksi jos silloinkaan.

Meilläkin menee joulu mahdollista suruviestiä odotellessa, sillä kaksi päivää edellisen sairaalareissun jälkeen kotona oksenneltuaan ja kuumeiltuaan äiti lähti taas äsken sairaalaan, kun ei ruoka mene alas eikä pysy siellä jos menee. Tämä ei johdu sytostaateista vaan suolistoon ilmestyneestä kasvaimesta ja sappistentin tukkeutumisesta tulehduksen vuoksi.