Re: Läheinen sairastui

Hei,

Äitini syöpädiagnoosista on nyt aikaa vajaa 5 kuukautta. Diagnoosi tuli järkytyksenä eikä sitä tahdo todella vieläkään uskoa. Syöpä pysäyttää ja kaikenlaiset tunteet vyöryvät päälle. Itselläni suurin tunne on ollut pelko, menettämisen pelko mutta toisaalta pelko siitä, mitä kaikkea äidin on kestettävä. Totesimme kuitenkin yhdessä, että otamme päivän kerrallaan ja asian kerrallaan. Menemme eteen päin hoito kerrallaan, emmekä mieti syöpää kokonaisuutena ja valtavana asiana. Pieninä annoksina asian käsitteleminen on helpompaa kuin suurena möhkäleenä. Moni asia on jo takana päin, mutta monta on vielä edessä. Huonoja päiviä tulee.. nyt niitä on ollut enemmän sytostaattihoitojen takia, mutta tulee myös niitä hyviä päiviä. Jokainen uusi päivä on lahja elämältä, nauttikaamme niistä ja erityisesti iloitkaamme niistä hyvistä päivistä!

Olen ajatellut että puhuminen auttaa ja vähentää ahdistusta, joka itselläni on ollut välillä hyvinkin voimakasta. Olen alle 30-vuotias ja toivoisin äitini näkevän vielä hääpäiväni, lapsenlapsensa jne. Epätoivoa, pelkoa, katkeruutta yms. tunteita velloo sisälläni, mutta onneksi kuitenkin suurimman osan päivistä vietän toiveikkuuden ja ilon tuntemuksissa..

Tämä keskustelufoorumi on auttanut minua, vaikka aikaisemmin olenkin toiminut vain pelkkänä lukijana.. Voimia kaikille syöpäsairaiden läheisille, sillä voimia me tarvitsemme!