Re: perheenisä sairasta nenäsyöpää

Hei

Kuinka teillä voidaan? Onko sytostaatit auttaneet toivotulla tavalla? Entä onko tullut sivuvaikutuksia?

Meillä myös taistellaan syöpää vastaan. En olisi koskaan pystynyt ajattelemaan että meille näin kävisi, ihan jotain muuta mutta ei tätä.
Mieheni alkoi sairastelemaan joulun alusviikolla ja eikäoikein siitä parantunut, tammikuussa hänelle todettiin leukemia.

Olen ollut melkein 3 kuukautta keväällä yksin lasten kanssa (8v ja kohta 5v) vain jotain öitä mieheni oli kotona välillä. Pitkälti olin koko ajan töissä jos vaan lapset eivät olleet sairaana. Melkein joka päivä käytiin sairaalassa mieheni luona.
Jo alussa ollaan tiedetty että tauti on ärhäkkä ja vaatii luuydinsiirron. Siiron pystyy tekemään vasta kun kaikki söypäsolut ovat tuhoutuneet elikkä päästy remisioon. Ensimmäisellä hoidolla tätä saavutettu joka oli huono juttu.
Mutta onneksi toisella meni remisioon, mutta siirtoa ei helsingissä vielä pystytty tekemään joten mieheni sai heti perään ylläpitohoidon(sytostaatteja). Ylläpitohoidosta hän tuli hirveän kipeäksi ja matalasoluvaihe kesti pitkään sekä paiseen joka avattiin salissa.
Niinpä kävi niin että haava piti saada umpeen ennen siirtoa, nyt oli luovuttaja valmiina ja paikka helsingissä. Koko toukokuun hoisin haavaa kotona ja kesäkuussa lähdettiin helsinkiin jossa miehelläni todettiin keuhkokuume. joten siirto peruuntui kun keuhkokuume saatiin nopeasti hoidettua todettiin että syöpä on uusiutunut eikä siirtoon voida mennä.
Nyt mieheni on taas saanut vanhemmat sytostaatit ja paise on tullut takaisin, ruokahalu mennyt, mieli erittäin maassa ja hirvittävän kipeä. Hän ei pysty lainkaan liikkumaan eikä jaksa juuri tehdä mitään. Tällä viikolla saamme tietää onko hoito tehonnut....saapi nähd on perjantai meidän onnenpäivä vai jotain ihan muuta....

Oma jaksaminen on todellakin ollut kortilla, muisti ei aina pelaa, yöt saattaa mennä välillä valvoessa ja itkiessä. Välillä työhön meno pelotti muistin takia ja tuntui että saan paniikkikohtauksen kun ajattelinkin työntekemistä ja sinne menemistä.
Tuntuu niin pahalta kun ei itse pysty tekemään mitään toista auttaakseen, viemään kipua pois tai edes ottamaan osaa tuosta olosta itselleen.

Lapset ovat hienosti selviytyneet tilanteessa, olemme molemmat alusta alkaen olleet sitä mieltä että heidän täytyy saada elää normaalia arkea ja onneksi se on toteutunut. Olen käynyt perheneuvolassa lasten kanssa ja hekin ovat sitä mieltä että lapset ovat aivan ok tilanteen kanssa.

Voimia sinulle arkeen, yritä mennä päivä kerrallaan asenteella. Se on ainakin minua kannatellut ja pitänyt järjissä. Jos haluat kirjoitella niin laita yv:tä viestiä. Olisi mukava jakaa ajatuksia ja tuntemuksia.