Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Keuhkosyöpä tai lymfooma

vielä ei ole tietoa mikä isälläni on. Ihan hirveä järkytys kun eilen selvisi ct-kuvauksen jälkeen että se, mitä on hoidettu pari kuukautta pitkittyneenä infektiona onkin syöpä. Elämäni rakkain ja tärkein ihminen, hirvittävä epätietoisuus ja suru asiasta tällä hetkellä. Olen jo aikuinen, mutta aina ollut isän tyttö ja isä on se keneltä olen elämässäni oppinut paljon kaikkea, tekemään kaikkea ja yhdessä ollaan paljon touhuttu mm. metsä ja puuhommissa.

Itselläni ei ole perhettä joten on lienee luonnollista olla vanhempien apuna ja tukena ja tehdä asioita heidän puolestaan, sellaisia mihin eivät itse enää kykene. Ja isäni on ollut viimeiset viikot niin huonossa hapessa että olen tehnyt paljon asioita hänen puolestaan. Kun näin hänet äsken sairaalasängyllä niin tuntui että en kestä, kipu tuntui ihan fyysisenä kun mietin sitä että miten sitten kun häntä ei enää ole. Ihminen joka on koko elämäni ollut se tuki ja turva, hän, keneltä olen kysynyt paljon neuvoja ja olen saanut aina apua ja tukea häneltä. Tuntuu että isä on ollut koko ajan läsnä elämässäni, aina se ensimmäinen ja tärkein, toki äitikin sitä on.

Nyt aloittavat tutkimukset ja keuhkotähystys tehdään tänään, sitten aivojen kuvaus jne...,eli odottaa pitää jaksaa vaikka tuskallista se on. Ja kun hänen luotaan lähdin ja sanoin että "koitahan pärjätä", niin hän sanoi että "kyllähän minä pärjääm, mutta miten te muut pärjäätte". Sanoin suoraan että huonosti, mutta että ei nyt auta vielä murehtia vaan malttaa odottaa kaikki kokeet ja tulokset. Kyllä mä vihaan jo syöpä sanaa, monen kaverin vanhempi on siihen menehtynyt ja oma mummokin, isän äiti vasta keväällä.

Olen itse miettinyt asiaa paljon eli sitä että olenko koko elämäni ollut liikaa vanhemmissa "kiinni". No, lähellä asuvat niin totta kai heitä olen auttanut. Joku voisi ajatella että en ole irtaantunut vanhemmistani, mut tapansa kullakin ja onnellinen olen siitä että riitoja ei ole juurikaan koskaan ollut isäni kanssa. Olemme aina olleet läheisiä.

Miten te muut jaksatte kun läheinen sairastuu syöpään, sen epätietoisuuden, ja sen kun miettii että jos tää ihminen ei selviäkkään? itselleni hirvittävän vaikea asia käsittää, tosin aikaa on mennyt vasta vähän, ehkä asian kanssa vielä jotenkin oppii elämään.
muusa_xx | 31.7.2015 klo 12:14:49
  • Keuhkosyöpä tai lymfoomamuusa_xx
    31.7. klo 12:14