Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Äidilläni paksusuolensyöpä ja nyt löytynyt etäpesäke maksasta

Hei, haluan luoda uskoa ja toivoa nyt neljä vuotta näillä sivuilla itse vierailleena ja pahoina aikoina juuri täältä tuen saaneena. Ensi kuussa tulee minulla paksunsuolensyöpäleikkauksesta, ei ollut seinämän läpi ja imusolmukkeet puhtaat. Kuvissa ei näkynyt etari maksassa joka siten ehti niin isoksi että puolen vuoden kuluttua ekasta leikkauksesta piti poistaa ensin leikkaamalla ja sitten vasta sytot päälle. Maksaan tehtiin maksimiosapoisto ja sanottiin että kahden vuoden kuluttua näin ison poiston jälkeen on 50& hengissä, onnekseni keikahdin siihen parempaan puoleen eli heinäkuussa tuli jo 3v! Täällä siis porskutetaan, vahvaa uskoa ja jaksamista teillekin ja mahtavaa kun olette tukena vanhemmillenne, minä olen enemmälti saanut tukea täältä ja ystäviltä kun en ole halunnut perheenjäseniä liiemmälti rassata.
jaa mullako | 19.10.2012 klo 00:42:33