Re: Toivottomuuden seinät

Heippa

ja Iso kiitos viestistäsi. Kyllä nämä tosielämän tarinat ovat niin lamauttavia ja järkyttäviä, ettei niitä tunteita voi kukaan vastaavaa kokenut lähellekään ymmärtää, kuten mainitsit. Ja vielä niin nuoret ihmiset joutuvat yhtäkkiä taisteluun elämästä. Ei sinänsä, että sairautta kenellekään toivoisi. Huh, niin ahdistaa ja pelottaa, että ihan oksettaa.

Kihlattuni uudet TT-kuvat kertoivat sen, mitä en ihan osannut pelätäkään. Etäpesäkkeet olivat kasvaneet ja uusia ilmaantunut. Voi luoja, voiko tämä olla totta?! Ja onhan se. Uutta sytostaattihoitoa kokeillaan, mutta kyllä rakkaani on niin väsynyt ja paino pudonnut (kun ei ruokakaan oikein maistu), vaikka yksi syto-kerta vasta takana, tätä uutta yhdistelmää. Katsotaan ja toivotaan että pystyvät jatkamaan hoitoa, etteivät sitä lopeta. Pelkään, kyllä tilanne niin vakava on, sanoihan sen lääkärikin. Voi niitä aikoja, kun pystyi suunnittelemaan menoja vaikka kuukaudenkin päähän. Nyt kun ei tiedä edes huomisesta, edes tästä illasta mihin vointi kehittyy. Todellakin, mekin täällä elellään päivä kerrallaan. Täytyisi vaan muistaa tämä, ettei lähde ajatuksissaan harppomaan liian pitkälle...


Minäkin toivon perheellenne valtavasti voimia, toivoa ja paljon yhteisiä rakkauden hetkiä! Lohdutetaan toinen toisiamme sillä tiedolla, että jossain on joku toinenkin, joka käy läpi lähes kaikkia samoja tunteita ja varsinkin sitä suurta pelkoa. Halit!