Tulosten odottelua

Paniikkia pukkaa. Mies kuvataan huomenna ja keskiviikkona on lääkärille aika. Jännittää ja pelottaa ihan valtavasti.

Melanooman metastaasi poistettiin aivoista maaliskuussa. Kaikki saatiin pois ja kesäkuun kuvissa ei näkynyt kuin arpikudosta. Keuhkoissa kasvaimia on ollut jo viisi vuotta. Keuhkot kuvattiin heinäkuussa embolian takia, mutta koska kuvattiin eri sairaalassa, emme tiedä, miten kasvaimet ovat kehittyneet. Sisäelimet ultrattiin kesäkuussa eikä sieltä löytynyt mitään.

Viimeisimmät suonensisäiset hoidot oli jo tammikuussa. Varaudun siis siihen, että keuhkon kasvaimet ovat mahdollisesti kasvaneet ja lisääntyneet. Mutta kun on vain mielikuvitus rajana, niitä kasvaimiahan saattaa olla ihan missä vaan. Tilanne on siinä mielessä hyvä, että uudet hoidot aloitetaan joka tapauksessa. Tällä viikolla ei siis pitäisi vielä tulla lopullista tuomiota.

Tulokset pelottavat silti kovasti. Tunnen itseni niin yksinäiseksikin. Äitini pitää minua pessimistinä. Minä puolestani koen, että äitini pitää liian itsestäänselvänä, että hoidot tehoavat. Ystävät toivottavat voimia ja tsemppejä. En minä niillä pärjää. Ja sitten on vielä niitäkin, lähinnä työkavereita, joiden mielestä syövälle ei voi tehdä yhtään mitään ja ovat vielä minuakin masentavampia.

Ja jos nämä tulokset pelottavat, miltä seuraavat tuntuvat?! Jos hoidot eivät tehoakaan, niin se oli sitten siinä. Viimeinen kortti on käytetty. Ja itse hoidotkin pelottavat.

Tiedän, ettei oma hermoiluni auta asiaa mitenkään enkä voi omilla toimillani vaikuttaa tähän tilanteeseen. En vaan saa vakuutettua kropallani tätä. Sydän hakkaa, yöllä ei saa nukuttua, päivällä väsyttää, ajatus harhailee, kädet tärisee jne.

Vertaistukea kaivaten,
kuunsade