Ystävien kaipuu

Perheenjäsenelläni on syöpä. Jo itsessään se on karmaisevaa, mutta lähes yhtä karmaisevaa on se, että osa ystävistä - nekin, joita olen pitänyt fiksuina ja empaattisina ihmisinä - ovat suhtautuneet minuun ja perheeni tilanteeseen olankohautuksella. Pitäisi kuulemma vain ajatella positiivisesti. Miten se on mahdollista? Olen kuullut ja lukenut juttuja läheisensä menettäneistä ja siitä kuinka ystävät ovat kaikonneet ympäriltä kaiken muun surun lisäksi, juuri silloin kuin ystäviä eniten tarvitsisi. Nyt näin omalla kohdallani mitä se tarkoittaa.

Toisaalta ristiriitaista on se, että olen itse omalla käytökselläni karkoittanut empaattisia ja ymmärtäväisiä ystäviä luotani. En ole yksinkertaisesti jaksanut nähdä ketään onnellisena enkä sitä faktaa, että heidän elämänsä jatkuu niin kuin ennenkin. Toisin kuin minun.