Minun ajatuksiani

Voimia kaikille omaisen sairauden ja perheen kanssa aikaansa ja jaksamistaan jakaville!

Itse sairastan levinnyttä melanoomaa. Kuntoni on vielä hyvä, mutta lääkehoito alkaa pian. Lapsia perheessämme on neljä, 12-, 11-, 8- ja 4-vuotiaat. Olemme myös pyrkineet puhumaan asioista täysin rehellisesti, jopa nelivuotias tietää, että "kun äiti ei jaksa lukea iltasatua, pitää pärjätä isin kanssa". Pitää pärjätä, niin , oikeastaan muuta vaihtoehtoa ei tällaisilla perheillä ole kuin sinnitellä päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen. Avoimuus on mielestäni avainsana jotta lapsille ei tule kummallisia kuvitelmia tai turhia toiveitakaan. Minä kuolen ilman ihmettä tähän ja sillä selvä. Aikataulu on vaan vähän avoin.

Mutta alkuperäiselle: hae ihmeessä apua, tukea, keskustelua jne ammattilaisilta, puolison sairaus ja kuolemakaan ei voi eikä saa olla maailmanloppu, se saa surettaa mutta ajan myötä sen tuskan kanssa pystyy elämään.