Re: Äidillä haimasyöpä ja syt.hoidon tuntemukset

Hei! Minun isälläni todettiin haimasyöpä 3/12. Isän kasvain oli 2cm kokoinen, ei ollut levinnyt mutta isän iän vuoksi raskaasta leikkauksesta luovuttiin, isä oli diagnoosihetkellä 77v. Hoidoksi aloitettiin Gemsitabin sytostaatti, jota isä saikin paria taukoa lukuunottamatta yhteensä 1v3kk.

Sytostaatti toden totta väsytti kovasti, isä oli yleensä kolme päivää hoidon jälkeen todella väsynyt. Harvoin asiantuntijat mainitsevat, että masennus on yksi haimasyövän oire. Isä oli selkeästi hiljaisempi ja poissa olevampi hoitojen aloittamisen jälkeen, osin varmasti hoidon väsyttämä, osin vakavan sairauden vuoksi surullinen. Mukana saattoi olla myös syövän oireena esiintyvä masennus. Tähän ei koskaan asiantuntijoiden taholta puututtu/tartuttu, ei koskaan edes mainittu että masennus on ko. syövän yksi oire. Verisuonet hieman oireilivat kun hoitoja sai pitkään, suoni punoitteli hoidon aikana ja kättä kirveli. Lämpöpussi kanyylin ja suonen päällä tiputuksen aikana auttoi tähän, näitä mikrossa lämmitettäviä geelipusseja on polilla jossa syto annetaan.

Ruokahalu oli huono, makuaisti muuttui ilmeisesti sytostaatin vuoksi. Hanavesi maistui metallilta, entinen kahvin suurkuluttaja ei sietänyt enää kahvin makua lainkaan. Isä joi paljon ravintolisiä, joita saa apteekista ja sairaalan kanttiinista (olivat kanttiinissa huomattavasti apteekkia halvempia!). Söi myös normaalia ruokaa mutta tietysti huonommalla halulla kuin ennen.

Ummetus oli myös yksi kiusallinen sivuvaikutus Gemsitabiinista mutta se pysyi hallinnassa apteekin laksaativeilla.

Kontrollit olivat aina 3kk välein, ct ja verikokeet jossa katsottiin mm. syöpämarkkeri ja maksa-arvot.

Vaikka yleiskunto toki heikkeni ja voimat eivät olleet entisen veroiset, isä pystyi elämään aivan "normaalia elämää"; autoili, kävi kesämökillä, marjasti, kyläili jne. Oli väsyneempi kuin normaalisti mutta pystyi elämään ja toimimaan. Äitini oli siinä tietysti isän rinnalla apuna, samoin me kaksi aikuista lasta.

Mielestäni hoito oli erittäin asiallista ja toimi hienosti, kysyä sai aina ja lääkärin kannanoton sai halutessaan vaikka varsinaista lääkäriaikaa ei ollutkaan varattuna. Hoitajat ehkä keskittyivät enemmänkin potilaan fyysiseen vointiin, eivät kyselleet jaksamisesta henkisesti. Isä oli sen ikäluokan mies, että ei aivan hevillä avaudu tunnoistaan edes meille tutuimmille, ei siis varmasti olisi avautunut hoitajillekaan vaikka olisivat kysyneetkin :)

Paljon lämpimiä ajatuksia teille Kaija ja äitisi, sairaus vie voimia ja potilas on kovin väsynyt mutta se että te rakkaat olette lähellä on suuri apu hänelle!!