Re: Syöpä lapsiperheessä: miten pärjäätte?

Hei, Kuunsäde, ja muutkin.
Minulla todettiin syöpä muutama vuosi sitten ja nyt se on levinnyt eli parantumaton. Lapset ovat kouluikäisiä ja heille olen pikkuhiljaa kertonut sairaudesta. Vanhin ehkä jo jotain asiasta ymmärtää. Koin tärkeäksi jotenkin kuitenkin kertoa asiasta, koska lapset vaistoavat aikuisten tunteet ja ahdistukset herkästi. Ja he myös ovat tarkkakorvaisia ja kuulevat kun aikuiset puhuvat asiasta keskenään. Meillä ei kyllä kotona vanhempien kesken paljoa puhuta, koska mieheni on perisuomalainen tuppisuu, joka on sitä mielstä, ettei asiat puhumalla parane. On mulle tän takia tosi tärkeetä, että käyn sillon tällön asiantuntijan kanssa keskustelemassa. Terveyskeskuksen sairaanhoitaja on ihan ammattitaitoinen ja osaa kuunnella hyvin. Joskus asioista puhuminen kyllä ahdistaa hetkeksi, mutta pitkällä juoksulla siitä on apua, jollekin on hyvä purkautua. Lapsiperheessä eläminen kyllä on ainakin minua auttanut pysymään arjen pikkurutiineissa kiinni ja se tuo turvallisuudentunnetta, minulle ja varmasti myös lapsille. Heillehän rutiinit on tosi tärkeitä. Miestänikin olen oppinut ymmärtämään, on varmaan tosi vaikeata katsoa sivusta kun toinen sairastuu. Varmasti ahdistaa, eikä osaa kenenkään kanssa siitä edes puhua. Mitään oireita ei minulla vielä ole, joten en tunne itseäni sairaaksi, välillä on sen takia ristiriitainen olo. Ja tottakai pelottaa, että milloin ne oireet sitten alkaa..
Jees, mutta joka päivä on noustava ylös, olen vielä työelämässä ,ja lapset pitää laittaa kouluun joka aamu, joten elämä jatkuu vielä, toivottavasti vielä muutaman vuoden, jotta mukulat aikuistuu ja pärjää sitten.. Kirjoitelkaa , tää on ihan hyvä palsta ja Kuunsäde, mene jutteleen jollekin, mua ainakin auttaa jo se, että on aika varattuna, on jotain, mitä odottaa..