Re: Syöpä lapsiperheessä: miten pärjäätte?

Meillä tilanne oli erilainen, tiedettiin että puhutaan kuitenkin aika lyhyestä elinajasta - miehelläni oli haimasyöpä.

Talousasiat kun saimme selvitettyä sekä voimassa olevat henkivakuutukset yms, niin saimme (etenkin miehelleni hyvin tärkeä asia) keskittyä hoitoihin ilman talousmurheita. Mieheni murehti suunnattomasti sitä, joudummeko ns veneen alle kun hän kuolee - hän meillä oli se jolla palkka parempi ja maksoi asuntovelkoja.

Hänkin ensin murehti sitä, miten rahat riittävät, jos olen sairaslomalla, mutta se murhe jäi taakse. Huomasin, että kyllä hänellekin oli hyvin tärkeätä se yhteinen jäljellä oleva aika, jonka pituutta emme edes osanneet arvella - ennen kuin lääkäri kehoitti keskustelemaan vielä kesken olevat asiat..
Pakko sanoa, että olen oikeastaan onnellinen siitä, että saimme ennakkovaroituksen eikä hän ns kaatunut sukat jalassa.

Meilläkin nuo pienet lapset ja kun suht vanhana heidät saimme, niin voimavarat rajalliset. Miehen kamalat kivut läsnä joka päiväisesti. Itselleni jäi normi hommien lisäksi vielä kaikki miehen kotityöt yms..voimat loppuivat ja kaikki kärsivät tilanteesta.

Olin sairaslomilla pätkissä viime vuonna koko kesän, osin syksylläkin. Joulun jälkeen olin taas ja muutaman pv oltuani töissä, pääsin työterveyden päällikkölääkärin kanssa keskustelemaan asiat vielä perinpohjaisemmin ja sairaslomaa sain kerralla pidemmät jaksot - sovimme, että jatkuu niin kauan kunnes..

Sairaslomani jatkui vielä pari kk mieheni poismenon jälkeen ja sitten jo halusin mennä töihin. Vaihtelevalla menestyksellä siellä olen kykkinyt, onneksi lomia tasaisin väliajoin, niin saa taas kerättyä voimia jotta jaksaa.

Minä suosittelen, vaikka olisit miten sisukas tahansa - niin olin minäkin, kunnes oli myönnettävä.......- että menet ja otat jonkinmoisen breikin työstä - sairasloma tms. Hengähdät hieman ja nautit yhteisestä ajasta..rentoudutte kaksin kun lapset hoidossa. Vaikka olettekin perhe, niin se kahdenkeskinen aika - se on lapsiperheessä niin harvinaista herkkua, että sitä on itselle suotava vaikka tulisikin morkkis.

Meillä mieheni joulun aikaan sairaalasta viestitti minulle "onneksi se olen minä, enkä sinä...sinä meillä kodin ja lapset hoidat ja paremmin heidät osaat kasvattaa"