Re: Itsekäs ajattelutapa....

Et ole itsekäs, Snuffi! Tuo syyllisyydentunne on tuttu minullekin, usein tuntuu etten tee tarpeeksi sairaan miehen voinnin parantamiseksi. Mieheni kotiuduttua sairaalasta ison leikkauksen jälkeen tein toki kaiken mahdollisen, ja vähitellen sekä mies että minä totuimme asiantilaan. Kaikista komplikaatioista ja takapakeista huolimatta miehen voimat vähitellen alkoivat palautua, mutta henkisesti hän oli omaksunut invalidin roolin. Ymmärsin että turha paapomiseni passivoi miestä, ja aloin vähitellen vähentää "palveluja". Ei mies siitä ilahtunut, mutta koska hän pystyy esim. hakemaan viinaa Alkosta, samalla hän voi käydä ruokakaupassakin.

Mielestäni teet palveluksen miehellesi jos vaadit häntä osallistumaan lastenhoitoon. Sillä ei ole merkitystä onko elinaikaa paljon vai vähän. Erityisesti jos aikaa ei ole paljon jäljellä, se on sitäkin arvokkaampaa. Mikä voisi olla tärkeämpää lapsillekaan kuin että he muistaisivat isänsä aamupalaa laittamassa sen sijaan että hän makaa äkäisenä krapulassa? Ei ole kenenkään etu että uuvutat itsesi loppuun. Sekä miehesi että lapsesi tarvitsevat sinua. Mitä paremmin sinä voit, sitä paremmin hekin voivat. Lentokoneessa ohjeistetaan ensin laittamaan happinaamari itselle, sitten vasta toisille. Tajuton äiti kun ei voi auttaa lapsiaan eikä muitakaan.

Ajattelen sinua lämmöllä. Voimia!