Re: Isän tuore syöpädiagnoosi ja oma jaksaminen

Hei,

Lukiessani tekstiäsi silmiini nousi kyyneleet. Menetin oman isäni keuhkosyövälle reilu kolme viikkoa sitten. Mikä kosketti, oli mietintäsi. Itse olen 20 vuotias nainen, mutta koin hyvin paljon samoja tunteita. Sairauden löydyttyä olin se perheen "realistinen ajattelija". Itse kanssa painin asian kanssa, saanko ajatella näin "realistisesti" jopa negatiivisesti sairaudesta. Isääni hoidettiin yhdeksän viikon ajan stytostaattihoidossa vaikka syöpä oli levinnyt jo. Ymmärsin miksi perheeni ja isäni halusi kokeilla kaikkea, silti en voinut tunteelleni mitään että rankalla hoidolla hukataan vaan yhteistä aikaa. Niinhän siinä kävi, hoidot eivät tehonneet ollenkaan ja isäni kuoli viiden ja puolen kuukauden päästä kasvaimen löytämisestä. Isäni on oli jo yhden syövän sairastanut, nyt tunne selviämisestä oli aivan eri.

Normaalisti isäni oli "suomalainen mies", ei paljoa tunteista puhua putkahtanut mutta sairauden myötä isän mentaliteetti muuttui, hän puhui paljon lapsistaan ja perheestä, usein murtui kyyneliin. Silloin koin kanssa itse olevani siinä roolissa jonka tuli jaksaa ja kuunnella, ei niinkään purkaa omia tunteitaan. Muistan isäni puhuessa nielleeni kyyneleitä ja vakuuttavani isälle kuinka kukaan ei tule muistamaan pahalla hänen virheitään. Sain onneksi puhuttua isälleni kaikki ne asiat jotka halusin sanoa, siitä voin olla onnellinen. Vaikka tiesimme lopun lähenevän, oli loppu silti älyttömän nopea. Isän kunto romahti viikkoa ennen kuolemaa, vain kolme päivää oli ns. saattohoidossa. Nukkui pois omassa sängyssään kivutta, siitä olen niin onnellinen. Isäni näki myös 20-vuotis syntymäpäiväni suhkoht voimissaan koko perheen ympäröimänä, se oli myös suuri onni minulle.

Haluan tarinallani rohkaista sinua, lähestymistapasi kanssa et ole ainoa. Itse sain neuvoja ystävältäni jonka isä kuoli myös syöpään ja haluan jakaa ne myös sinulle: sano isällesi kaikki mitä olet aina halunnut sanoa, se on pelottavaa mutta tulet saamaan rauhan asian kanssa. Pidä huoli että sinulla on ihmisiä tai ihminen jolle voit purkaa asioitasi, älä vain jää yksin.

Oma tarinani löytyy myös täältä, nimimerkillä isäni_tytär, siinä ajatuksiani kun isäni oli vielä elossa ja hoitojen toimimattomuus kävi ilmi.

Voimia sinulle ja läheisillesi. Realistisuus ei ole väärin, se on tapa käsitellä asioita. Ja täällä palstalla minä ainakin käyn säännöllisesti, luen jokaisen kirjoituksen, et ole yksin. -Emmi