Isäni kuolee syöpään hoidoista huolimatta

Isäni sairastaa keuhkosyöpää. Se on hänen toinen syöpänsä, vajaa kymmenen vuotta sitten sairastetun paksusuolisyövän lisäksi. Itse en tuota ensimmäistä täysin muista, olin silloin 10-11 vuotias. Nyt saa nähdä näkeekö isäni 20 v. syntymäpäivääni joka on vajaan kolmen viikon kuluttua.

Isäni keuhkosyöpä diagnisoitiin alkukeväästä 2014, vasemmasta keuhkosta löydettiin halkaisijaltaan n. 4cm kasvain. Vasta kesän alussa, reipas 9 viikkoa sitten aloitettiin stytostaattien tiputus suoneen. Kesä mennyt enemmän ja vähemmän huonolla ololla, isäni oli varma hoidon tehokkuudesta. Kolmen tiputuksen jälkeinen tulos kumminkin järkytti; syöpä oli levinnyt totaalisen agressiivisesti hoidoista huolimatta useilla etäpesäkkeillä toiseen keuhkoon, molempiin munuaisiin, ruokatorven takaosaan sekä lohduttomasti myös aivoihin. Kaikki kävi niin äkkiä, hoidot on nyt lopetettu.

Pahinta kaikessa on juurikin tietämättömyys. Ihminen on tottunut laskemaan päiviä tulevaan kohokohtaan elämässä, ei laskemaan kuinka kauan mahdollisesti saa viettää aikaa yhden rakkaimmista olevan ihmisen kanssa. Kuten myös nuoren naisen katkeruus, kuinka joskus tulevaisuudessa joutuu kävelemään ilman isää alttarille.

Syöpä aivoissa myös pelottaa. Mitä jos isäni herää yksi aamu sokeana tai muistinsa menettäneenä? Onko hän kauan enää sama ihminen vai muuttuuko hänen koko luonteensa? Oliko ne hoitojen takia maatut viikot sängyssä kaiken arvoista vai täysin hukattua aikaa?

Vain lohduttomia kysymyksiä, ilman vastauksia.