Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Miten tuen syöpäsairasta vanhempaa?

Hei! Kysymyksesi kosketti kovasti, niin vasta kipuilin itse saman asian edessä oman isäni suhteen.

Luulen, että sellaista tunnetta ei saavuta koskaan, jossa tuntuisi, että kaikki on sanottu ja tehty siltä varalta, että isän menettää sairaudelle. Luulen, että isällesi eniten merkitsee se, että hän tietää sinun olevan lähellä ja välittävän ja rakastavan. Näitä asioita ei tarvitse ääneen sanoa, toinen vain tietää ne.

Oma isäni oli sen ikäpolven mies, että ei koskaan puhunut tunteistaan, ei siis ennen sairastumistakaan, eikä tilanne muuttunut tietenkään sairauden aikanakaan. Luulen, että suurin tuki omalle isälleni oli se, että hän tiesi meidän välittävän ja olevan lähellä. Isä ei halunnut esim. syöpäyhdistyksen tukihenkilöä, tämäkin on yksi vaihtoehto tuen saamiseksi myös teille läheisille!

Silloin kun kyse on rakkaasta ja tärkeästä ihmisestä kuten nyt isästä, ei tietenkään minkäänlainen objektiivisuus ole mitenkään mahdollista. Minä en pystynyt esim. koskaan kysymään, että pelottaako isää? Pelottaako kuolema, kipu, luopuminen jne, en koskaan pystynyt kysymään. Hajosin jo ajatuksesta ja nytkin itkettää kun tästä kirjoittaa. Oli mukava lukea, että te olette isän kanssa puhuneet kuolemasta ym. isoista asioista.

Isän tahtiin eteneminen ja hänen toiveidensa kunnioittaminen vie varmasti pitkälle. Omaan tuskaasi ja pelkoosi kannattaa tietysti myös reagoida, pystytkö itse käsittelemään tätä esim. puolison, ystävän kanssa? Äitini kävi pari kertaa juttelemassa oman tk:n psykologin luona mutta jotenkin äitikin on sen ikäluokan nainen, että ei kokenut luontevaksi vieraan kanssa puhumista. Läheisten kesken puhuminen on tärkeää mutta asia on myös heille kaikille yhtä kipeä ja ahdistava, siksi joskus ulkopuolinen keskusteluapu voi olla paikallaan.

Tästä ei nyt sinulle ollut varmasti mitään apua, nämä ovat niin elämää suurempia asioita ja tunteita. Edetkää isänne tahtiin ja kunnioittakaa hänen toiveitaan, huolehtikaa myös omasta jaksamisestanne ja tukiverkostanne, kaikkien pitää saada tulla kuulluiksi.

Lämpimin ajatuksin ghjk
ghjk | 22.2.2014 klo 10:24:18