Re: Väsynyt, onneton ja pelokas

Kiitos viestistäsi, on helpottavaa tietää, että on muitakin jotka ovat pienen lapsen kanssa olleet tälläisen tilanteen keskellä ja selvinneet kaikesta.

Meidän tilanne paheni jo huomattavasti. Viikko sitten tehtiin päätös, että hoidot lopetetaan. Tiesin sen jo ennen kun lääkäriin mentiin, mutta jotenkin sitä vain halusi uskoa ja toivoa :(
Sanottiin suoraan ettei kroppa enää kestä yhtään sytokuuria.
Äidin edellinen sairaala reissu oli jo niin pelottava, tosiaan oli trombi jalassa ja verenmyrkytys.. sokerit pahimmillaan kolmessakympissä. Nyt kotihoidosta käydään tiputtamassa antibiootteja kotona päivittäin. Ruokahalut ovat kadonneet kokonaan, epäilen et kohta on pakko siirtyä kotoa pois jo pelkästään tuon ruoan vuoksi. Minusta tuntuu, että sen jälkeen kun lääkäri päätti hoitojen lopettamisesta, äiti luovutti. Ei syö, ei puhu, eikä jaksa olla hereillä.
Tiedän kyllä että väsymys liittyy myös itse sairauteen, mutta äidillä on aina ollut tapana nukkua paljon kun elämä potkii :(

Nyt sitten odotellaan et saattohoitokodista otetaan yhteyttä, lääkäri laitto lähetteen menemään.
Voimat alkaa olla lopussa, on niin turhauttavaa katsella vierestä kun toinen riutuu pikkuhiljaa pois. Haluaisi auttaa, mutta mitään ei pysty tekemään. Onneksi kipuja ei vielä ole, se lohduttaa hiukan.

Äidin mies on onneksi kovasti ryhdistäytynyt. Kaippa hän tajusi tilanteen lopullisuuden vasta kun sen lääkärin suusta kuuli. Toivottavasti tää skarppaus jää pysyväksi.

Elämä on niin epäreilua, en edelleenkään pysty ajattelemaan aikaa kun äitiä ei enää ole.
Niin paljon asioita mitä olisin äidin kanssa halunnut vielä tehdä, monta reissua, jotka eivät koskaan toteudu.