Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Sumussa

Tälläistä tämä sitten on. Mennään kuin lumimyrskyssä,kylmää tuulta vasten, eteenpäin näkemättä.

Tuntuu kuin alla olisivat korkeat hankinietokset, hidastamassa kulkua. Minä hullu yritän päästä eteenpäin, kuin olisin saavuttamassa
jotain. Mitä minä tavoittelen? Onko tämän kaiken päätepiste mieheni kuolema? Nyt kun ajattelen, en haluakaan eteenpäin. Haluan olla tässä. Haluan rauhoittaa tämän ajan meille. Haluan ajaa pois kaikki puolitutut ja vähän enemmänkin tutut. Käpertyä kotikoloon perheeni kanssa. Mutta se on mahdotonta. Kotini on vallattu, enkä edes pärjäisi yksin mieheni kanssa.

Onko se liikaa vaadittu? Vähän omaa aikaa, yhdessä mieheni kanssa? Voikun voisin sulkea pois maailman, pysäyttää kellot, niinkuin laulussa sanotaan. En jaksa enää eteenpäin ja pelkään, että pian en enää pääse taaksepäin. Pakko kai tajuta viimein, että meidän tarinamme alkaa olla historiaa.

Sitten pitäisi aloittaa jotain uutta. Pitäisi päästä ylös surusta. Miten se tapahtuu? Miten jaksaisin taas elää normaalia elämää. Tiedän kokemuksesta, minkä hinnan rakkaudesta joutuu maksamaan, ja kuinka kauan. Mutta voinko vain hautautua jonnekin suremaan? Jos en muuhunkaan pysty? Voisinko aloittaa sen jo nyt?
Elämää syövän varjossa | 29.10.2012 klo 15:10:20
  • SumussaElämää syövän varjossa
    29.10.2012 klo 15:10