Re: Epätoivo

Kiitos vastauksistanne, Piksu ja hanna x. Tuntuu hyvältä tietää, että jotkut muutkin ovat tilanteessa, jossa joutuu tunnustamaan voimattomuutensa. Mihin tahansa katsoo, tuntuu olevan seinä vastassa. Ei auta positiivinen ajattelu, ei usko eikä toivo, koska toivoa ei ole. Mieheltäni on leikattu suusyöpä, mutta sitä ei saatu kokonaan pois. Leikkauksen lisäksi annettiin sädehoitoa. Lääkärit ovat todenneet että syöpä on leviämässä aivoihin, mutta kukaan ei tiedä miten nopeasti tauti etenee. Leikkauksen seurauksena syöminen ja puhuminen ovat vaikeita, muita oireita ovat jatkuvasti paheneva päänsärky, uupumus ja rajut mielialavaihtelut. On tietysti selvää, että tuollaisen sairauden kanssa kenen tahansa mieli on maassa, mutta se mikä huolestuttaa, on persoonallisuuden muutos. En yksinkertaisesti tunne tuota miestä kun tilanne on pahimmillaan. Hän on katkera, synkkä ja aggressiivinen. Miten tahansa yritän hänen oloaan helpottaa, se on väärin. Hän on jopa ilkkunut: "Ethän sinä voi jättää sairasta miestä!" No en voi, enkä edes halua, mutta en tiedä miten tästä rististä selviän.

Kuitenkin välillä on rauhallisia hetkiä kun olo on parempi ja miehen kanssa voi puhua asiallisesti. Erityisesti silloin iskee sääli ja pohjaton suru hänen onnettomuudestaan.

Voimia kaikille kohtalotovereille,

t. Sarisaara