Valoisaa pääsiäistä lähipiiriläisille!

Kevät on vihdoin tullut, luonto herää elämään. Iloitsen siitä, olen kylvänyt jopa joitakin siemeniä purkkeihin. Mutta, mutta. Mieheni suusyöpä, joka on matkalla aivoihin, hallitsee kaikkea, ihan kaikkea. Mies ei iloitse valosta, päinvastoin, kaipaa pimeää, unohdusta, kuolemaa. Ja samalla pelkää kuollakseen.

Tämä foorumi on varmasti tarpeellinen ja hyödyllinen tiedon etsimiseen ja kokemusten vaihtamiseen "niksipirkka" -tyyliin. Keskustelu on todella vilkasta rintasyöpä- ja eturauhassyöpäosioissa. Eli että mistä saa parhaat peruukit tai mitä kokemuksia eri lääkityksistä ja hoidoista. Hienoa!

Parantumattomasti sairaan läheisen näkökulmasta koen kuitenkin että jotain puuttuu. Olen yrittänyt herättää keskustelua läheisen neuvottomuudesta syöpäsairaan mielialan vaihtelujen, aggressioiden, alkoholismin, kipulääkityksen suhteen. Usein edessä on vaikenemisen muuri. Jotkut rohkeat - ehkä ammattilaiset? - joskus vastaavat. Joka tapauksessa koen olevani niin yksin. Tänä pääsiäislauantainakin. Kun linnut laulavat ja sinivuokot kukkivat. Ehkä lennän Kyöpelinvuoreen mustan kissani kanssa neuvoa hakemaan. Olisi kuitenkin tosi mukavaa keskustella samalla aaltopituudella olevien kanssa. Syövästä. Kuolemasta. Kärsimyksestä. Kaikesta. Tietääkö joku jonkun muun foorumin?