Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Väsynyt, onneton ja pelokas

Tiuku123, haluan toivottaa sinulle paljon jaksamista näinä vaikeina päivinä. Voi, kun osaisin sinua jotenkin lohduttaa ja tuskaasi helpottaa....
Olin jo menossa nukkumaan, mutta eksyin tänne sivustolle ja näin tämän aloittamasi viestiketjun. Olen lueskellut tämän sivuston viestejä silloin tällöin, mutta vasta nyt sinun viestisi, joka vastasi niin paljon omaa tilannettani ja ajatuksiani sai minut rekisteröitymään tänne, jotta voisin vastata sinulle.

Syöpä on ollut osa elämäämme vuoden ajan, siitä asti kun äidilläni -joka on myös paras ystäväni- diagnosointiin aivan yllättäen syöpä, joka oli ehtinyt levitä jo laajalti. Minulla on kaksi lasta, jotka olivat tuolloin reilu 2,5 -vuotias ja 9 kk. Koin, että elämäni musertui hetkessä. Turvallisuuden tunne katosi hetkessä. Olin elänyt siihen asti jotenkin niin helppoa elämää, että en ollut edes tajunnut, että tällaista voisi tapahtua. Kuinka voi olla mahdollista, että äitini, joka meni pitkittyneen flunssan takia lääkäriin, saikin tutkimusten jälkeen kuulla tekevänsä kuolemaa... Itkusta ei meinannut tulla loppua. Iltaisin etsin tuntikaudet tietoa sairaudesta ja hoidoista, ensin suomeksi ja sitten englanniksi ja saksaksi, kun kaikki sivustot oli jo kolattu useat kerrat läpi. Myös minua tiedon hankkiminen helpotti. Mieheni oli tuolloin poissa kotoa ja minusta alkoi jossain vaiheessa tuntua, että oman jaksamiseni raja oli tullut vastaan. Soitin neuvolaan ja sainkin kriisiajan psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle heti samalle viikolle. Tuo käynti ei sinällään vastannut odotuksiani, mutta se vahvisti tunnettani siitä, että minun on nyt laitettava oma jaksamiseni ensisijalle lasteni takia. Päätin siis surra vain niin paljon kuin pystyn. (Hankala selittää, mutta ehkä ymmärrät, mitä ajan takaa.)
Viimeisen vuoden ajan elämä on ollut kuin pitämistä kiinni ohuen, ohuesta langasta. Sytojen ansiosta olemme saaneet lisäaikaa meille niin tärkeän ihmisen kanssa. Olen kuitenkin yrittänyt muistutella itseäni koko ajan siitä, että tämä on vain väliaikaista ja tulossa on aika, jolloin minun on opittava elämään ilman ihmistä, joka on minulle niin läheinen ja tärkeä. Kaiken todennäköisyyden mukaan tämä aika tulee jo pian.

Toivotan siis sinulle oikein paljon voimia ja jaksamista. Minulla ei valitettavasti ole sinulle antaa muuta ohjetta kuin kliseinen "Päivä kerrallaan" -ohje. Se on minusta lohduttava, sillä enempää kun ei tosiaan kerralla tarvitse jaksaa kuin se hetki...Vaikka tuntuisikin nyt, että elämä olisi kuin selviytymistä tuskallisista hetkistä, muista myös nauttia vauvasi kanssa ilon hetkistä. <3 Oma äitini antoi minulle ohjeen sairastuttuaan: "Tämä on sinun lastesi lapsuus. Se ei saa jäädä sairauteni varjoon."




Niittysinisiipi | 19.6.2013 klo 23:48:44