Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

Re: KLL-potilas ja pelko!

Hei!

Toivottavsati olet ehtinyt saada hyvin infoa taudista tähän mennessä, ja huomannut ettei se onneksi ole maailman loppu..
Isäni on sairastanut ko. syöpää jo liki 20 vuotta, ilman tarvetta muuhun kuin seurantaan.
Alkushokki oli tietysti hirveä, hän on kova urheilija ja elänyt aina terveellisesti eikä meillä ole ollut syöpiä lähisuvussa lainkaan.KLL löytyikin ihan sattumalta, aavistuksen suurentuneen imusolmukkeen takia, muun tutkimuksen yhteydessä.
Veriarvoja on seurattu aluksi syöpäsairaalassa Meikussa, sittemmin seuranta siirtynyt terveyskeskukseen. Veriarvot ovat pikkuhiljaa vuosien mittaan huonontuneet, mutta pysyneet kuitenkin aisoissa. Mitään hoitoja ei siis ole tarvinnut vielä läpikäydä.
Oikeastaan ainoa, miten arjessa tuo sairaus on näkynyt, on ollut flunssien yms yhteydessä. Tavallinen flunssa, joka yleensä on ohi viikossa, max parissa, on hänellä jälkioireineen voinut kestää kuukauden, ylikin.
kannattaa siis pitää kunnosta huoli, syödä terveellisesti ja flunssa-aikaan huolehtia hyvin hygieniasta yms jotten "turhaan" saa tauteja, jotka voivat sitten huonontuneen vastustuskyvyn takia olla sitkeässä.

Ei minusta varmaan paljon apua sinulle ollut, mutta ainakin tiedät, että sairauden kanssa voi elää hyvää elämää pitkäänkin ilman oireita:) toki kaikki on yksilöllistä, mutta varmasti terveellisestä elämästä ja positiivisesta asenteesta on apua - ainakin isäni tapauksessa. Hän oli sairastuessaan 5-kymppinen, nyt liki 7-kymppisenä vielä lenkkeilee ja hiihtää liki vanhaan tapaan :)

Voimia ja aurinkoa elämääsi, pysy terveenä ja positiivisena :)
minnie2 | 20.8.2014 klo 09:21:15