Re: Akuutti promyeloinen leukemia

Heippa taas Sohvi!

Minä tunnen lisäkseni yhden apl-läisen. Yhden käden sormilla laskettu määrä meitä on vissiin täkäläisessä sairaalassa hoidettu, olikohan aikajänteellä kymmenen vuotta. En ole kyllä enää ihan varma muistanko oikein.

Joo toi on jännä juttu, miten vaikeaa syövän diagnosoiminen voi olla. Mulla oli aika selkeät oireet (isoja mustelmia, nenäverenvuotoa jne.) joten omalääkäri tajusi saman tien konsultoida hematologia, mutta oikeastaan kaikilla muilla joiden kanssa olen jutellut on ollut jotain säätöä taudin toteamisvaiheessa. Kyllä sen tavallaan ymmärtää, jos kerran syöpään ei tavallinen terveyskeskuslääkäri kovinkaan monta kertaa uransa aikana törmää (näin olen kuullut). Aina etsitään syytä jostain paljon tavallisemmasta, ja niistähän se syy yleensä löytyykin. Tietenkin tosi turhauttavaa potilaan näkökulmasta kun vaivat jatkuu eikä syytä löydy.

Mulla ei ollut lapsia kun sairastuin, mutta on aina kurja kuulla kun pienen lapsen vanhempi sairastuu. Toisaalta lapsesta varmasti saa elämäniloa ja arjen läsnäoloa, kun ei voi jäädä vain makaamaan.

Saa toki kysyä, ihan mitä vaan, vastaan sitten yksityisesti jos tuntuu liian intiimiltä :) Taudin jälkeen oli takkuiluja jonkin aikaa. Sairastuminen jotenkin murskasi multa sellaisen luottavaisen elämänasenteen, ja jouduin hakemaan jonkin aikaa uutta tapaa katsoa asioita. Kuolema-asioiden pohtiminen veti synkäksi myös. Olin toki vielä nuori ja etsimässä omaa itseäni vielä muutenkin. Otti aikansa luoda terveen ihmisen syöpäidentiteetti, jos nyt näin voi sanoa, elämä parantuneen syövän kanssa. Lepääminen jonkin aikaa sairaslomalla, ammatti-ihmisen kanssa puhuminen ja rauhallinen paluu opintoihin ja arkeen auttoivat. Toisaalta asiaa prosessoi edelleenkin aika ajoin, mutta ei niin kouriintuntuvasti kuin aluksi. Syöpä on kutistunut asiaksi muiden rinnalle, koskettaa ja pysäyttää kyllä edelleen, mutta ei täytä arkea ja ajatuksia.

Tauti kummittelee koko ajan vähemmän. Ihan ensimmäinen kuumeennousu ja mustelma (tällä kertaa ihan tavallisen kokoinen) oli kovia paikkoja, koska niistä tuli mieleen sairastumisaika, mutta niille on tullut ajan myötä koko ajan enemmän immuuniksi. Ylläpitohoitovaihe oli vielä sellainen aika, jolloin tarkkaili itseään enemmän, mutta se väheni kyllä itsekseen kun huomasi kerta toisensa jälkeen, ettei tämä tai tuo flunssa tarkoittanutkaan taudin uusimista.