Syöpään sopeutuminen

Hei,

Minulta löytyi yllättäen työterveystarkastuksessa kilpirauhasesta kyhmy, joka tutkimusten jälkeen osoittautui papillaariseksi syöväksi. Menin työterveystarkastukseen terveyttä ja hyvää kuntoa uhkuen - ja tulin pois syöpään sairastuneena.

Nyt kilpirauhasen poiston jälkeen ja sairausloman loppuessa päässäni poukkoilee kysymyksiä. Vaikka minulla on erittäin hyvä ennuste ja hyväkuntoisena olen myös toipunut hyvin, miksi silti tämä sopeutuminen on vaikeaa? Onko minulla edes oikeutta puhua sopeutumisen vaikeudesta, koska sekä syöpäni että sen hoidot ovat yksinkertaisia ja tehokkaita moneen muuhun syöpään verrattuna.

Tiedän kyllä, että minun on käytävä kaikki tunteet läpi, jotta pääsen ihan mielnsopukoita myöten tervehtymään. Olenko itse kehittänyt itselleni muurin hyväksyä asia, koska hyväennusteisena syöpäsairaana en tunne olevani oikeutettu edes sanomaan sairastavani syöpää ilman tuota mutta-ritirimpsua. Lohdutan totta kai iäkkäitä vanhempiani ja lapsiani ja muita läheisiä tuolla, mutta voinko itse kuitenkin sanoa, että olen heikko ja asia tekee kipeää?

Asun ulkomailla ja lähinnä mieheni on tukenani henkisesti. Pelkään myös, että kaadan hänen päälleen liikaa näitä miksi-miten-tervevaikosairas -kysymyksiä. Kyllähän hänenkin pitää sopeutua asiaan. Olen kyllä heti ollut avoin kaikille syöpään sairastumisesta ja kertonut, että siitä voi puhua. Tämä helpotti paljon siinä vaiheessa, kun odotin vielä leikkaukseen pääsyä ja olin töissä. Ei tarvinnut salailla eikä päästellä valkoisia valheita kenenkään seurassa.

Toukokuun alussa saan radiojodihoidon. Ehkä tuon hoidon aikana tämä sairaus konkretisoituu ja sitä kautta sopeutuminen jatkuu ja etenee, koska toivon, että toukokuun lopulla olisin jo takaisin entisessä liikunnallisesti aktiivisessa elämässäni.

Miten keinoja muilla on ollut sopeutumisessa?