Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

Re: Kielisyöpään sairastunut

Hei!

Luin näitä viestejä taas pitkästä aikaa. Koska minun leikkauksestani on jo 4 vuotta, ajattelin kertoa kokemuksistani.
Minullakin oli haava kielen sivussa. Se ei parantunut, joten siitä otettiin koepaloja kahteenkin kertaan. Lopulta n. 5 mm läpämitaltaan oleva syöpäkasvain löytyi. Se leikattiin, ja samalla poistettiin sylkirauhanen ja 3 imusolmuketta kaulalta. Kielen sivusta vietiin aika iso pala pois. Sädehoitoa en saanut, koska imusolmukkeet olivat puhtaita.
Aluksi kaula oli tosi muhkurainen, kipeä ja kireä; ainoasteen nukkuma-asennossa kiristys helpotti. Toinen suupieli ei liikkunut lainkaan, mutta n. puolen vuoden kuluttua se korjaantui normaaliksi. Olin töistä poissa 4 kk.
Tuntuvin muisto leikkauksesta ovat nyt arvet kaulalla, jotka vieläkin kiristävät aika lailla, vaikka niitä on jo kerran korjattu. Toinen arvista on aika paksu, koska leikkauksen jälkeisen verenvuodon takia haava jouduttiin avaamaan uudelleen. Erilaisista rasvoista en ole kokenut olevan hyötyä, mutta tämäkin on varmaan aika yksilöllistä. Kielen arpea en enää "huomaa"; puhekin on normaalia - mitä nyt ärrä on hiukan erilainen kuin ennen. Leikkauksen jälkeen puhe oli vähän puuromaisempaa. Korvalehti on joiltain osin tunnoton, samoin olkapää tuntuu jotenkin erilaiselta kuin ennen. Kontorolleja oli 3 vuoden ajan 3 kk:n välein, nyt ½ vuoden välein, eli vielä pari kertaa. Keuhkokuvia on otettu muutaman kerran, ja yhden kerran on tehty kaulan ultraäänitutkimus. En enää ihan joka päivä muistele leikkausta - silloin tällöin pohdiskelen, mistä ihmeestä moinen kasvain putkahti kieleen... Siihen ei kukaan ole oikein osannut vastata.

Tsemppiä kaikille kohtalotovereille! Kaikki, mikä ei tapa, vahvistaa!
samassa veneessä | 17.6.2014 klo 13:25:08