Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

Seurannassa oleva myelooma

Vuosi sitten keväällä aloin olla väsynyt. Työpäivän jälkeen olin aivan poikki ja ajoittain oli rytmihäiriön tapaisia tuntemuksia.Ajattelin, että jos on vaikka työstä johtuvaa stressiä. Olo ei parantunut, vaikka olin lomalla ja aloin epäillä vaihdevuosia. Menin loman jälkeen lääkäriin. Löytyikin korkea senkka ja matala hemoglobiini. Otettiin uusia verokokeita ja luuydinnäytteet. Syyskuussa löytyi syy: kehittymässä oleva myelooma.

Luustomuutoksia ei vielä ollut, eli jäätiin seuraamaan. Kävin n. 4 tai 6 viikon välein verikokeissa.Hemppari alkoi laskea ja senkka nousi. Lopulta olin niin poikki, että työterveyslääkäri laittoi minut saikulle.
Marraskun lopussa oli hemppari 107, ja sain suonensisäistä rautaa.
Samalla sain tietää, että minulla oli ollut FISH-tutkimuksessa kromosomin 13 deleetio ja 4 ja 14 välinen tranlokaatio. eli tämä minun myeloomani olisi sitä ärhäkämpää sorttia ja tuo tulos vaikuttaa aikanaan lääke valintaan.

Siitä raudan antamisesta tuli aika oudot sivuoireet: palelin, viikon päästä meni makuaisti ja kieli oli monta päivää aivan mustankirjava. Lisäksi alkoi luihin särkeä.
Kuukausi sitten kuvattiin luut, ei ollut onneksi luustomuutoksia, eli syynä ilmeisesti se raudan antaminen. Mutta hemppari on nyt 129, eli ruhtinaallinen. Töissäkin olen nyt jaksanut olla jo kolme viikkoa.

Seuraavat kokeet 20.3.

Mietin aina, että milloinkahan tähän kyttäämiseen tottuu. Siihen, että n. kuuden viikon välein saa joko hyvät uutiset tai sitten vedetään matto pois jalkojen alta? Kolmen kuukaden saikun aikana mietin paljon näitä asioita ja oli jossain vaiheessa itku herkässä ja mieli maassa. Nyt olen jollain asteella hyväksynyt sen, että tämä myelooma-juttu on osa minun elämääni tahdoin tai en.
Mutta silti aina on perhoset vatsassa, kun on hematologin soittopäivä.
Felisa | 18.2.2012 klo 15:18:38