Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Elämää ylläpitävällä lääkityksellä elävät

Re: follikulaarinen non-hodkinin lymfooma

Näköjään suurinpiirtein samoin menee kuin minullakin. Kolmannen hoitokuurin jälkeen oli kuvaus, joka näytti hoidon tehoamista. Joskus oli laboratoriokokeet hoitotauon puolivälissä ja aina juuri ennen hoitoa. Lääkäri soitti tuloksia, joskus sanoi, että nyt pitää pysytellä kotioloissa, sillä vastustuskyky on poissa. Joskus jouduttiin siirtämään hoitoa viikolla, kun veriarvot olivat vielä liian huonot. Viidennen kerran jälkeen minua pelotti todella, kun tunsin itseni aivan voimattomaksi, mutta lääkäri ei suostunut siirtämään tai lopettamaan hoitoa siihen, sillä veriarvojen mukaan saattoi hoitoa jatkaa loppuun asti. Silloin oli vain luotettava, että lääkäri on vastuussa ja oikeassa ja päätin totella. Hän vielä perusti mielipiteensä siihen, että näistä hoidoista on paljon yhteistä tutkimus- ja kokemustietoa Pohjoismaissa.
En saanut mitään jatkohoitoa. Jokaisen hoidon aluksi sain tiputushoitona MabTheraa, ns. täsmälääkettä, joka tuhoaa syöpäsoluja. Joillekin sitä annetaan ylläpitolääkityksenä hoitojen jälkeen, luulisin. Kai se vastaa tuota Rituximabia.
Meillä on kylläkin eri syöpälaatu, minun on lymfosyyttinen, mutta hoitokäytännöt silti tuntuvat olevan samantapaiset, olen näistä keskustellut muiden kanssa.
Kontrollit tehtiin ensin muutaman kuukauden päästä, oli labra ja kuvaus. Olikohan se sitten taas neljän kuukauden välein labraa ja nyt on pidetään puolen vuoden taukoa. Lokakuussa, kun hoidoista on kaksi vuotta kulunut, on kuvauskontrolli. Sitä jo jonkinlaisella jännityksellä odottelen. Lääkäri on minua jo rauhoitellut ed. kerralla, että jos jotain ilmenee, niin hoitomahdollisuuksia on jäljellä. Kysyin heti, olisiko se MabThera-hoito, mutta hän sanoi, että hoitoryhmä suunnittelee sen sitten tilanteen mukaan.
Luin juuri jostain, että liikunta on syöpähoitojen aikana hyödyllistä. Ei tietenkään yli voimiensa tarvitse yrittää, mutta kyllä se hyvää tekee, minkä sitten jaksaneekin. Voimia!
Terv. Hilleviivi
hilleviivi | 9.8.2011 klo 12:48:12